Juuson blogi
Työttömiä työnhakijoita, periaatteista lipsumisia ja lopuksi sekä hyvä että huono esimerkki
Lipsuminen
Olen joskus ylpeillyt periaatteellani, että pyydän kaikkia työnhakijoita haastatteluun olipa kyseessä sitten seniorisuunnittelija tai kesäharjoittelija. Mielestäni 15-30 minuutin uhraaminen tapaamiseen on aina ollut sen arvoista. Nyt on pakko joustaa periaatteissa. Työnhakijoiden määrä on moninkertaistunut parissa kuukaudessa. Enää ei aika anna myöden edes kaikkien hakemusten lukemista, olen pahoillani.
Huono esimerkki
Yksi helsinkiläistynyt mainostoimisto irtisanoi ennen joulua joka neljännen työntekijänsä. Hyviä ihmisiä, tapasin heistä pari. Samaan aikaan yritys kuitenkin parhaillaankin rekrytoi uusi tekijöitä Digital-yksikköönsä. Sinänsä rumaa, sillä kyseinen rekrytoija ei ole erillinen yhtiö vaan sama lafka, joka pisti henkilökuntaa ulos jouluaatonaattona.
Hyvä esimerkki
Marmai kertoo, että digimediatoimisto Valven yt-neuvottelut päättyivät tiistaina. Viisi työntekijää sai potkut
– Valven henkilökunta oli mitoitettu merkittävän kasvun mukaan. Nyt emme enää voineet luottaa siihen, että alalla olisi tulossa suurta kasvua, toimitusjohtaja Toni Laturi sanoo.
Ikävä uutinen, mutta suoraselkäinen ja rehellinen perustelu. Hyvä Valve.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti