Juuson blogi

Toisen luokan markkinointiviestintää

Lentobisnes on helppoa markkinointiviestinnän rinnalla. Ostajan kannalta. Kun ostat lennon, tiedät varsin tarkkaan, mitä saat rahallasi. Halpalentoyhtiöllä sinut rahdataan paikasta A paikkaan B hinnalla X. Maksat kaikesta "ylimääräisestä", mutta lisäpalveluidenkin hinta käy selville tilausta tehdessä. Perinteisemmän lentoyhtiön lippu voi yhä olla ainakin hintahaitarin yläpäässä all inclusive. Senkun istut ja nautit tasaisesta kyydistä.

Markkinointiviestintäalan hinnoittelu onkin sitten villimpää. Eilen minulle soitti kiihtynyt asiakas. Hän vastaa markkinoinnista julkishallinnon isolla toimijalla, joka oli kilpailuttanut vuosi sitten toimistoja. Loppusuoralla oli ollut kolme laadullisesti ja hinnallisestikin varsin tasavahvaa tarjoajaa, joista he valitsivat hankintaohjeistonsa mukaisesti kokonaisedullisesti kilpailukykyisimmän. Koska luovuus- ja strategiapisteet olivat menneet kolmen kärjessä tasan, valinta kohdistui perustellusti halvimpaan. Hintaeroa voittajan ja toiseksi jääneen (eli kyllä: Zeelandin) välillä oli 3 %, joka vuosittaisissa suunnittelukuluissa tarkoittaa noin 4.000 euron kulua. Reilu peli.

Mikä oli saanut soittajan tuohduksiin? Hän oli saanut viime viikolla 25.000 euron laskun vuoden 2010 perussuunnittelusta. Ongelma oli se, että tämän vuoden markkinointibudjetti oli jo nyt loppuun käytetty. Halvimpana valittu toimisto olikin vaivihkaa vuoden aikana laskuttanut 36.000 euroa tarjoukseen kuulumattomia piilokuluja. Se on miltei 25 % koko vuoden suunnittelubudjetista. Zeeland hävisi 4 %:n vuoksi. Ketuttaa.

Tässä casessa on vain häviäjiä. Markkinointibudjetti ei kasva eikä ylilaskuttanut toimisto saa liikaa laskuttamaansa. Nyt töihin tulee tauko, niin älyttömältä kuin se kuulostaakin. Asiakas on ärsyyntynyt, koska kokee, että heitä on yritetty vedättää. Zeeland ei saanut mitään.

Markkinointiviestintätoimistojen tulisi vihdoin ymmärtää, että olemme palvelualalla. Asiakkaalla on oikeus tietää etukäteen, mitä palvelumme maksavat. Suurin osa meistä maksaa mielellään kelvosta lounaasta kahdeksan euroa. Mutta moniko maksaa enää sen päälle ylimääräistä kolmea euroa astioiden pois korjaamisesta?

 

Kirjoittanut juuso.enala 12.12.2009

0 kommenttia

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
4 + 3 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.