Juuson blogi
Jos joskus vielä pelaan "En ole koskaan" –leikkiä, pitää muistaa sanoa, etten ole koskaan pelannut Tetristä. Tietyt tahot aina haluavat pelata "En ole koskaata" kanssani, sillä aivoni ovat jotenkin vinksahtaneet. En koskaan ymmärrä pelin yksinkertaista perusperiaatetta. Muilla on hauskaa kustannuksellani. Nauran mukana.
Olen katsonut vierestä kun Tetriksessä laitetaan pinoon ja jonoon palikoita. Myöhemmin olen huomannut, että liike-elämässä pelataan Tetriksen business-versiota. Kadehdin ihmisiä, joilla on sisäänrakennettu prosessinhallinta. Ihmisiä, jotka osaavat järjestää asiat päässään loogiseen järjestykseen ja vielä presentoida ajatuksensa selkokielisesti muille.
Tällä viikolla olen puolivakavissani miettinyt elämässä tekemiäni valintoja. Oliko markkinoinnin valinta pääaineeksi aikanaan liian helppo ratkaisu? Millaista elämää eläisin vaikka KHT-tilintarkastajana? Tilkkarit ovat taatusti pelanneet Tetristä. Niin hyvin he osaavat tehdä monimutkaisista asioista selkeitä ja aukottomia kokonaisuuksia.
Jäin jossakin kriittisessä kehitysvaiheessa pikkupojan tasolle. Muistan, kun vuosia sitten poikani pelasivat jalkapalloa nappulaturnauksessa ja kentän ohi ajoi juna. Yhdeksän kymmenestä pojasta keskeytti pelin ja katsoi ihmeissään ohi kiitävää junaa.
Kun muut vanhemmat nauroivat lastensa keskittymiskyvylle, minä jäin tuijottamaan kaihoisasti viimeisen vaunun perään.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti