Juuson blogi
Kesän jälkeen jätin mainostoimiston johtotehtävät ja tein taas päätöksen, että en enää koskaan palaa niihin. Uskon olevani parempi suunnittelijana kuin johtajana.
Keski-iänkriisi voi muutoksista huolimatta hyvin. Mainosmies ei pääse raidoistaan. Oman mainostoimeni ohella olen kuitenkin päättänyt käyttää pienen osan ajastani – ehkä päivän viikossa – pienten ja aloittavien yritysten markkinoinnin konsultointiin. Perustin tätä varten oikein oman yhtiön. Panostin nimeämisessä helppouteen: Oy Omskakas & Bros Ab.
Aluksi olin tekemässä yritykselleni hienoja nettisivuja. Mutta totesin, että tärkeintä on aloittaa oman leiman tekemisestä. Tänään kävin tilaamassa sellaisen – tilasin samalla kaksikin erilaista. Virtuaalisen elämän aikakaudella uskon leimanlyömisellä olevan ylöskohottavan vaikutuksen.
Jo leiman tilaaminen oli hieno kokemus. Leimasimien lisäksi Blue Signin myymälässä oli tarjolla sinettejä, sulkakyniä, musteita, plommipihtejä, polttoleimasimia, meistejä ja kohopuristimia. Luulen, että kun FarmVillestä loppuvat hevoisilta virtuaalikaurat, minun plommipihtini pysyvät ja paranevat.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Et kai ole lopettamassa
Kirjoittanut Apuva (ei varmistettu) 26.10.2009.
Et kai ole lopettamassa Zeelandissa? Just valitsimme Zeelandin aika pitkälti Sinun takiasi. Kyllä muukin tiimi oli mainio. Mainostoimiston valinta oli meidän tapauksessamme pääosin kiinni henkilökemioista
En, en, en. En vaihda
Kirjoittanut Juuso Enala 26.10.2009.
En, en, en. En vaihda työpaikkaa, mutta koetan viettää vuoden vaihteen jälkeen päivän viikossa itseäni kehittäen. Samalla voin tehdä töitä, jotka eivät täysin sovellu mainosmiehelle.
Kumileimasin kaikille!
Kirjoittanut Mikko (ei varmistettu) 28.10.2009.
Erittäin asiaa.! Vanha kunnon kumileima tahi peräti perinteinen vahasinetti tuovat kummasti uskottavuutta mihin tahansa toimeen tai toimenpiteeseen. Antaa sellaisen vanhan koulun silauksen, jota ei voi pikseleillä feikata. Pari kertaa tätä on tullut käytettyä hyväks myös osana mainosratkaisua.
Keep on keepin'
Sitäpaitsi ovat
Kirjoittanut Juuso Enala 29.10.2009.
Sitäpaitsi ovat työvälineinäkin tavattoman kauniita.
Peukku ylös nelipäiväiselle viikolle
Kirjoittanut Jaana, jonka nimeä järjestelmä ei suostu enää hyväksymään (ei varmistettu) 29.10.2009.
Lyhennetyn työviikon ansiosta on rennompi fiilis, vaikka viides arkipäivä olisikin omistettu jollekin muulle työlle (omalla kohdallani lopputyölle). Omakohtaisia varjopuolia ovat venyvät työpäivät (en tarkoita, että viiden päivän duunit pitäisi puristaa neljässä, mutta aikataulut muuttuvat toisinaan vähän haasteellisemmiksi, kun ei ole joka arkipäivä paikalla) ja turhautuminen, kun se yksi arkivapaa ei tunnu riittävän toiselle hommalle ja muina päivinä on niin kiireinen, ettei ehdi tuntea kuin syyllisyyttä tekemättömästä hommasta (varmasti helpompi, kun ei tee isoa deadline-duunia vaan jatkuvaa hommaa).
Kaiken kaikkiaan nelipäiväinen viikko on kuitenkin mahtava, koska ajatus pitkästä viikonlopusta saa mielen kevyeksi koko viikon ajaksi, ja varjopuoliinkin pystyy ihan itse vaikuttamaan.
Luulen, että maanantai-valittajia olisi huomattavasti vähemmän, jos ihmiset alkaisivat nelipäiväiselle työviikolle. Mikä ihana ajatus.
Tutkimusten mukaan
Kirjoittanut Juuso Enala 29.10.2009.
Tutkimusten mukaan nelipäiväinen työviikko tai kuusituntinen työpäivät ovat joskus jopa tehokkaampia kuin täysaikaiset. Mutta toiselle tällainen järjestely sopii, kaikille ei. Itse kokeilen, katsotaan kuin äijän käy.
Polo Outlet
Kirjoittanut Ralph Lauren Outlet (ei varmistettu) 4.2.2012.
You can also consider the ankle Ralph Lauran Outlet Store boots such as the Ralph Lauren Kids Frances Camel leather ankle boots. There is a lace-up front with adjustable strap, smooth leather upper, textile lining, padded collar and insole, reinforced heel and toe. Ralph Lauren Pants also comes with a durable rubber lug.
Kirjoita uusi kommentti