Juuson blogi
Uusi yliopistolaki antaa ulkopuoliselle rahoitukselle entistä suuremman roolin yliopistojen taloudenpidossa. Turun Yliopisto on lähtenyt liikkeelle jo nyt yrittäen kerätä yrityksiltä ja yksityisiltä 20 miljoona euroa. Koska Turun yliopisto sijaitsee Turussa, sen keräyksen kohderyhmäkin on suurelta osin sen talousalueella.
Nyt Turun Yliopistossa oli tehty päätös tilata keräyskampanja helsinkiläiseltä mainostoimistolta. Mainostoimiston sijainti ei paranna eikä huononna toimistoa, mutta sen verran olen muualta muuttaneena oppinut turkulaisia tuntemaan, että nyt on yliopistossa saatettu istahtaa pelisilmän päälle. Turkulaiset ostavat toisiltaan. Jo aamulla uutisen lukiessani arvasin, että tänään moni paikallinen mesenaatti on minuun yhteydessä ja ihmettelee, miksei kampanjan suunnittelijaksi ole kelvannut turkulainen toimisto. Arvasin oikein.
BOB Helsinki on erinomainen mainostoimisto, mutta olisiko Turun Yliopiston pitänyt punnita kotiseutuylpeyden tuomaa etua kumppania valitessaan. Nyt on ainakin ärsytyskynnys ylitetty. Toivotan keräykselle hyvää onnea ja odotan innolla kampanjan kehittymistä.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Ideasta ei siis niinkään
Kirjoittanut Juuso Kemi (ei varmistettu) 25.2.2009.
Ideasta ei siis niinkään väliä, kunhan vaan on Turkulainen?
Jos Helsingissä toimittaisiin
Kirjoittanut Heimo Päällikkö (ei varmistettu) 25.2.2009.
Jos Helsingissä toimittaisiin samalla logiikalla, niin paljonko teiltä häviäisi asiakkaita, jos kerran turkulaisia olette?
En suinkaan ajatellut tätä
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 25.2.2009.
En suinkaan ajatellut tätä omasta näkökulmastani. Meillä on jo korkeakoulu asiakkaana.Emmekä ole mitenkään erityisen turkulainen yritys. Meitä on Turussa 30, Helsingissä 90. Ja ainakin palkintoraatien mielestä helsinkiläiset ideat ovat turkulaisia parempia. Ajattelin asiaa lähinnä yliopiston kannalta. Nyt uutisointi sai sävyn, että helsinkiläinen toimisto tekee kampanjan. Itse varainkeruu jäi sivuseikaksi. Turun Yliopisto on saanut kuitenkin vuosien varrella suurimman osan lahjoituksistaan varsinaissuomalaisilta yrityksiltä ja yksityisiltä. On se ja sama, kuka kampanjan tekee, kunhan se on hyvä. Mutta jokainen meistä tietää, että lauttasaarelainen ei usko, että voittava idea Lauttasaaren markkinoimiseksi voi tulla Kuopiosta. Asia on vilpitön ja kampanjakin varmasti osoittautuu oivaksi. Viestintä ei toimi.
Olen ollut kiinni
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 25.2.2009.
Olen ollut kiinni kielenhuoltokoulutuksessa ja siksi jatkan vastaustani vasta nyt. Otan esimerkin. Perheellämme on loma-asunto Ruotsissa. Mökki on saaressa haja-asutusalueella ja kyläyhteisöllämme on muun muassa oma vesilaitos ja tiekunta. Olemme ainoat ulkomaalaiset noin 50 tuvan kylässä. Olemme osallistuneet kyläyhdistyksen pääsiäiskokouksiin kymmenkunta vuotta. Neljä vuotta sitten saareemme johtava silta piti uusia ja sen kustannukseksi arvioitiin taloutta kohden 20.000 kruunuksi. Monen mielestä miljoonan kruunun kokonaisbudjetti oli kohtuuton. Olin törmännyt vastaavaan haasteeseen kesämökkipaikkakunnallamme Kristiinankaupungissa, jossa EU maksoi valtaosan uuden vesijohdon vetämisestä. Ehdotin EU:n tukea myös ruotsalaisille naapureillemme. Kuin olisi seinille puhunut. Tauon aikana supisin asiasta ruotsalaiselle professorinaapurillemme, joka esitteli asian uudelleen kahvi- ja rieskatauon jälkeen. Esitys hyväksyttiin aplodein. Tukea saatiin kunnalta ja EU:lta. Asukkaiden maksettavaksi jäi vain 3.500 euroa / talous. Siltaremontti valmistui ajoissa ja alle budjetin.
Mitä tästä opimme? Kun asian esittelijä puhuu samaa kieltä kuulijakuntansa kanssa, hänet otetaan vakavasti. Kyläyhdistyksen kokouksessa koin olevani kuin helsinkiläinen Turussa. Tai päinvastoin.
Olen täysin samaa mieltä
Kirjoittanut Erkki (ei varmistettu) 25.2.2009.
Olen täysin samaa mieltä Juuso E:n kanssa. Olen turkulainen yritysjohtaja ja järkytyin lukiessani tuosta asiasta lehdestä.
Juuso Kemi ja Heimo ovat varsin hukassa. Kyse on kerjuusta. Turun Yliopisto haluaa rahaa turkulaisilta, mutta itse se kantaa rahaa ulos Turusta. Paikkakunnan nimellä ei ole merkitystä. Kaikki Suomen yliopistot joutuvat kerjuulle. Tämä on hyvinkin periaatteelinen juttu. Jos yliopisto ei tue oman paikkakunnan yrityksiä, niin miksi oman paikkakunnan yritykset tukisivat sitä.
Erkki, ajatusmallisi on hyvin
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 25.2.2009.
Erkki, ajatusmallisi on hyvin suoraviivainen, kaunistelematon ja rehellinen. Näin se on, vaikka sitä ei aina haluaisi edes tunnustaa. Vaikka unohdettaisiin aluepolitiikka, niin asia ei muutu: toki ostat mieluummin siltä, joka on ostanut Sinulta. Ja äänestät vaaleissa sitä ehdokasta joka jakaa Sinun arvomaailmasi. Kannustat oman kaupunkisi urheiluseuraa. Miksi tukisin Joutsan Pommin hiihtojoukkuetta jos omat lapset pelaavat TPS:ssä?
Mietin kuitenkin edelleen
Kirjoittanut Juuso Kemi (ei varmistettu) 25.2.2009.
Mietin kuitenkin edelleen sitä, että jospa tässä on käynytkin niinkuin tuossa Juuson antamassa esimerkissä; Paras idea on tullut yhteisön (Turun) ulkopuolelta. Eikös nämä tälläiset kuitenkin kilpailutuksien kautta mene?
Olet oikeassa. Jos kyseessä
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 26.2.2009.
Olet oikeassa. Jos kyseessä on kilpailutus, on todellakin tilaajan oikeus ja velvollisuus valita paras ehdotus. Jotenkin uutisoinnin rivien välistä juuri ymmärsin, että valinta oli tehty matalalla profiililla eli ilman kilpailutusta. Löytyisikö yliopistolta vastaajaa valintaprosessiin?
Mitä sitten, vaikka idea
Kirjoittanut Tanu-Matti Tuominen (ei varmistettu) 26.2.2009.
Mitä sitten, vaikka idea onkin ollut paras? En usko, että turkulainen yritysjohtaja miettii tukipäätöksensä yhteydessä mainostoimiston ideaa ollenkaan.
Hän miettii, haluaako hän tukea turkulaista korkeakoulutusta vai ei - ja jos haluaa, onko nyt siihen irrottaa varoja.
Halu tukemiseen ei synny hyvänkään mainonnan kautta, vaan se perustuu maakuntahenkeen, sivistysihanteisiin, omaan opiskeluhistoriaan, haluun päästä porukoihin tai johonkin muuhun ihmisen sisältä lähtevään motiiviin. Ja verkoston yhteiseen mielipiteeseen.
Nyt ainakin sisäisistä motiiveista maakuntahenkeä häiritään sillä, että ei-turkulaisuudesta on tehty maakuntalehdessä numero. Hyvä asia häiriintyi pahasti siksi, että yhdyskuntasuhteet ja viestintä unohtuivat hienon mainosidean alle. Sama on meillä Tampereella: jos Aamulehti vetäisi tukensa pois vastaavalta hankkeelta, ei se voisi toteutua.
20 M€ on muuten todella paljon rahaa kerättäväksi. Summa on niin iso, että perustason sponsorikeräysprovisiolla rahoittaisi loppuun Harlinin Mannerheim-elokuvan. Saisiko siitä uuden täkyn keräyskampanjaan?
Minulla olisi muuten hyvä
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 26.2.2009.
Minulla olisi muuten hyvä idea Mannerheim-elokuvan rahoitukseen. Ja marsalkka on taatusti koko Suomen yhteinen asia. Mahtaakohan Markus Selin ja Renny lukea tätä blogia?
Tänään Turun Yliopistosäätiön
Kirjoittanut Erkki (ei varmistettu) 26.2.2009.
Tänään Turun Yliopistosäätiön hallituksen jäsen, turkulainen Hannu Kokkonen (Sammon ent tj) kertoi, että hän "itse keksi antaa toimeksiannon mainostoimisto Bob Helsingille". Ei siis ideakilpailua eikä edes hintakilpailua. Että silleen....
Karvaan sivumaun tähän
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 27.2.2009.
Karvaan sivumaun tähän soppaan tuo Markkinointi & Mainonta -lehden uutinen (www.marmai.fi/uutiset/article238160.ece), joka kertoo idean olevan plagiaatti. Eivätkö Yliopistot ole juuri taistelleet kopiointia vastaan viime vuosina?
Kirjoita uusi kommentti