Juuson blogi
Downshifting on huomisen megatrendi. Minusta nuorten aikuisten tavoittelema elämän kohtuullistaminen kuulostaa kohtuuttomalta.
Yhtälössä on aukko: Poliittiset päättäjät vaativat hyvinvointivaltion säilymisen nimissä meiltä työurien pidentämistä. Samaan aikaan toisaalla parhaaseen työikään kasvaneet pyrkivät saavuttamaan mielekkäämmän elämänrytmin esimerkiksi työntekoa ja kuluttamista vähentämällä. Kaunis ja tavoittelemisen arvoinen ajatus. Pahaa kuitenkin pelkään, että downshiftaajat eivät vähennä julkisten palveluiden kulutusta. Päinvastoin. Kun aikaa on enemmän, voi “ilmaisista” julkisista palveluistakin nauttia enemmän. Kenen veroilla heidän palvelunsa rahoitetaan?
Hetemäen työryhmä esitti eilen osinkoverotuksen kiristämistä, jotta yritysten voittovarat sijoitettaisiin yrittäjätulon sijasta yrityksen kehittämiseen. Uudistus ei edesauttaisi maamme menestyksen kannalta elintärkeän pienyrittäjyyden houkuttelevuutta vaan johtaisi yrittäjäomistajan ja yrityksen yhteisesti maksaman verotaakan kasvamiseen.
Jokin tässä kaikessa ei täsmää. En jaksa murehtia. Lomaan on enää kuusi päivää. Näen neulansilmän takaa suoran, heitän isompaa silmää ja annan mennä. Sykettä koneeseen. Daa-daa daa-da-daa-da.
Koettakaa pysyä perässä.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Downshiftaus on henkinen
Kirjoittanut Seppo Taalasmaa (ei varmistettu) 24.6.2010.
Downshiftaus on henkinen sikaflunssarokote. http://en.wikipedia.org/wiki/Affluenza
Hyvä linkki. Thänks.
Kirjoittanut juuso.enala 24.6.2010.
Hyvä linkki. Thänks.
Kirjoita uusi kommentti