Juuson blogi

Söta våfflor

Ymmärrämmekö me suomalaiset, miten etuoikeutettuja olemme?

Lähdemme perjantaina hiihtolomalle Jämtlantiin. Punaisella laivalla istun ravintolan pöytään ja nautin yhden blinin liikaa. Lauantaina Ruotsissa sitten syödään lounaallakin vohveleita, mansikkahilloa ja kermavaahtoa.

On sanottu, että maailman duuriraja kulkee Kaustisten kautta. Siitä itään elämä on mollivoittoista. Me Molli-Jorit olemme imeneet jo äidinmaidossa varman tiedon siitä, että räkänokastakin tulee mies, muttei tyhjännaurajasta. Me osaamme rakentaa, ruotsalaiset kopioida. Minkä suomalaiset kovalla vaivalla keksivät, sen pellesvenssonit myyvät maailmalle.

Tottakai myyvät. Kuka ostaisi designia tai huipputekniikkaa elämäntuskassaan rypevältä hapannaamalta? Mutta hätä ei ole tämän näköinen. Nuoret suomalaiset kestävät vertailun hehkeimpiinkin ruotsalaisiin kosmopoliitteihin. Meidän nuorissamme on lisäksi se etu, että vohveleiden lisäksi he osaavat rakastaa blinejä.

Mutta kyllä ruotsalaiset osaavat kopioimisen lisäksi myös innovoida. Virittäydy Radiofyn taajuudelle ja ihastele häpeämättömän kaupallisten ruotsalaisten hilpeää musiikkimakua. Soittolistaa kuunnellessaan suomalaista oikein alkaa ahdistaa, kun elämäntuskaa ei TOP100:sta löydy hakemallakaan.
 

Kirjoittanut juuso.enala 15.2.2010

2 kommenttia

Kommentit

Palanen läntistä lykkyä tuliaisina

Jaahans, punaisella laivalla siis nähdään taasen. Suuntana länsi, hyvinvointi ja vauraus, kuten niin monilla heimoveljillämme ennen meitä. Sillä erotuksella tosin, että mennään diasporaan vapaaehtoisesti ja tullaan jo viikon päästä takaisin. (Mikäli Reklamebyrå Tryslil ei tarjoa töitä talveksi :)

Rentouttavaa lomaa.! Imetään vaikutteita iloisesta lännestä ja tuodaan tuliaisina häpeämättömän hilpeää asennetta molli-kollegoille.

Vadelmaveneellä nähdään.

Vadelmaveneellä nähdään.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
3 + 6 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.