Juuson blogi

Samaan aikaan toisaalla

Olin kolme päivää työmatkalla Lontoossa. Kävin muun muassa Innocentin pääkonttorissa. Innocent myy vuorokaudessa öbaut 1.500.000 smoothieta ympäri Eurooppaa. Tapasin heidän työntekijänsä Joen, jonka ainoa tehtävä on vastata asiakaspalautteeseen. Joe kiteytti työnsä suurin piirtein näin:

”Elintarvikkeiden valmistus on inhimillistä toimintaa ja kuluttajilla on henkilökohtaiset mieltymyksensä. Heidän mielipiteitään kannattaa kuunnella. Yhdeltä asiakkaalta saamamme palaute auttaa meitä palvelemaan paremmin tuhansia muita.”

Yksinkertaista, päivänselvää, mutta totta.

- - -

Samaan aikaan kun vietin aikaa smoothien ja simpukoiden parissa isolla kirkolla, maailma jakoi pyörimistään myös Suomessa. Tuore yrityskauppa on ehkä pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri Zeelandille. Tervetuloa Rientola.

- - -

Merkittävämpi uutinen oli Helsingin valinta maailman designpääkaupungiksi vuonna 2012. Onnea, Helsinki! Kiinnitin heti huomiota designpääkaupungin verkkoaktiivisuuteen. Facebookiin on kertynyt parissa päivässä jo 8500 desigfania. Helsingin vuoden teema on lupaavasti Avoin Helsinki.

- - -

Valintaprosessin jo vuosia sitten selvittänyt ja budjetiltaan moninkertainen Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 Turku on kerännyt 494 FB-fania. Rakas Turku, nyt ryhtiä ja pois sieltä kabineteista nykertämästä.

Kirjoittanut juuso.enala 27.11.2009

0 kommenttia

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista