Juuson blogi
Tapasimme aamulla ystäväni Alexin kanssa Galileossa.
Skeptikoille tiedoksi, että Galileo ei ole mikään TV-Shop-tuote. Laitteen toimintaperiaate on yksinkertainen. Käyttäjä seisoo värähtelevän levyn päällä. Värähtelyt välittyvät kehoon ja neuromuskulaarinen systeemi reagoi lihassupistuksella. Keho reagoi reflektorisesti ja siksi liikkeet ovat hyvin koordinoituja ja aiheuttavat subjektiivisesti vähemmän rasitusta. Asentoa muuttamalla voidaan vaikuttaa voimakkaammin tiettyihin lihasryhmiin. Harjoittelu Galileolla parantaa lihasvoimaa, lihaksen suorituskykyä sekä tasapainoa tehokkaasti. Äskeinen oli laitteen valmistajan myyntipuhe, mutta kokemus on osoittanut väitteen todeksi.
Anyways. Tärähtelimme siinä sitten yhdessä Alexin kanssa ja samalla ideoimme hänen yhtiönsä Metkisen presentaatiota. Metkisen keksintö on yltänyt Euroopan sadan lupaavimman keksinnön listalle ja kahden viikon päästä Alex presentoi ideaansa riskisijoittajille Saksassa. Aikaa presentoimiseen on varattu kahdeksan minuuttia per innovaatio. Siinä yhdessä värähdellessämme saimme monta hyvää ideaa. Värähtely toimi. Ja palaveriympäristö oli paljon virikkeellisempi ja aktiivisempi kuin neuvotteluhuone.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti