Juuson blogi

Pirstaloitunut Salmelainen

Tämä ei tule yllätyksenä niille, jotka tuntevat minut: En oikein jaksa istua paikallani. Vaivaani helpottaa se, että en oikein jaksa myöskään pysyä samassa asiassa kovin pitkään;)

Tämä kaikki on johtanut siihen, että en ole löytynyt itselleni kovin hyviä oppimisympäristöjä. Koulutus kun yleensä vaatii esimerkiksi luentojen kuuntelemista. Vaikka vannonkin elinikäisen oppimisen nimiin, olen itse siitä huono esimerkki. En ole yli 20 vuoteen osallistunut yhdellekään kurssille tai koulutukseen. Olen armahtanut heitä, jotka todellaan haluavat panostaa oppimiseen. Minusta tulee helposti asiasta toiseen luisteleva ja kysymyksiä sinkoileva häirikkö.

Olen löytänyt toisen tavan oppia. Käyn kouluttamassa. Olen jees-mies. Jos minua pyydetään puhumaan, lähden aina. Olen huomannut, että kun mietin mitä sanon toisille, pystyn jäsentämään parhaiten itsellenikin selventämistä vaativia asioita. Kun asioita yksinkertaistaa ja vääntää rautalangasta, on mahdollista, että kuulijalle jää luennosta mieleen edes yksi asia.

Olen huomannut sen, että eniten positiivista palautetta saan juuri asioiden yksinkertaistamisesta. Olin viime viikolla puhumassa sosiaalisten medioiden roolista opiskelijamarkkinoinnissa. Paikalla oli reilut 30 osallistujaa, joista joka neljännellä oli Facebook-tili. Toivottavasti heille jäi mieleen edes se, että Kari Salmelainen on pirstaloitunut ja että joka viides suomalainen on koira. Näillä pohjatiedoilla on hyvä jatkaa matkaa kohti sosiaalisen median syventävää oppimäärää.
 

Kirjoittanut juuso.enala 8.2.2010

5 kommenttia

Kommentit

Itse koulutustapahtumaan

Itse koulutustapahtumaan osallistuneena ja muita osallistujia haastatelleena voin vakuuttaa, että esitys herätti varsin paljon ajatuksia kuulijoissa. Olet Juuso erinomainen puhuja!

Oh. Kiitos, Pirjo.

Oh. Kiitos, Pirjo.

Ihmettelinkin jo, että eikö

Ihmettelinkin jo, että eikö kukaan kysy. Olin muutama vuosi sitten koirahenkisessä tilaisuudessa, jossa alustaja kertoi Suomessa olevan miljoona koiraa. Se on yllättävän suuri luku. Keskustelimme tämän havainnon jälkeen siitä, miten moneen arkipäivän päätökseen koiran omistaminen vaikuttaa. Miten moni ostaa autonsa koiran ehdoilla, päättää matkakohteistaan, ulkoilupuvuistaan jne. Kuitenkin harva mainostaja huomioi koirien hiljaista vaikutusta. Sosiaalinen media on 2010-luvun uusi koira. Miljoona suomalaista käy päivittäin Facebookissa, teineille se on tärkein media. Yritykset eivät ole kuitenkaan vielä havainneet sosiaalisen median tarjoaminen mahdollisuuksia kaksisuuntaiseen kommunikaatioon. Maineenhallinnan kannalta sosiaalisten medioiden mekanismien tunteminen on ensiarvoisen tärkeää.

Kiinnostus heräsi. Miksi joka

Kiinnostus heräsi. Miksi joka viides suomalainen on koira ja miksi se pitäisi muistaa?

Kyseessä oli tyylipuhdas

Kyseessä oli tyylipuhdas panovihe. Korjasin.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista