Juuson blogi

Palkkasoturi

Brittiläinen konsulttiyhtiö Cuty & Guilds on julkaisut työtyytyväisyystutkimuksen. Sen mukaan raha ei tuo onnea, sillä tyytymättömimmät työntekijät löytyivät pankkimaailmasta. Työhönsä tyytyväisimpiä olivat kosmetologit ja kampaajat, joista yli 30 % antoi tutkimuksessa täydet pisteet työlleen ja peräti 82 % oli valmis suosittelemaan omaa työpaikkaansa ystävilleen.

En ihmettele kauneusammattilaisten tyytyväisyyttä, sillä saavathan he etsiä asiakkaistaan esiin heidän luontaisen kauneutensa. Kauas mitalisijoilta eivät tutkimuksessa jääneet myöskään mainostoimistojen työntekijät. Onhan meidän ammattimme aika lähellä kampaajia ja kosmetologeja. Siinä kun he korostavat ihmisten luontaista kauneutta, me saamme tehdä saman yrityksille.

Pientä huolta tutkimuksessa herättää se, että salonkien ja mainostoimistojen väliin sijalle kolme kiilasi – ammattisotilaat. Jo Hector tiesi tämän läpimurtohitissään Palkkasoturi: ”Hän on ammatiltaan sotilas, hän aina taistelee. Hän on onnellinen työssään kai.”

Ei kai?

Kirjoittanut Juuso Enala 11.6.2008

1 kommentti

Kommentit

Kävin eilen kauneushoitolassa

Kävin eilen kauneushoitolassa ja olin ihan myyty, kun kosmetologi päivitetteli kulmakarvojani nyppiessään, että "toisten kulmakarvoja on NIIN ihana laittaa". Ja sitten oma kauneuspistepystyyn. Niin sen pitää mennä.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.