Juuson blogi
Päivän mainosuutiset olivat taas karmaisevaa luettavaa. Suomen suurimman alan toimijan – Salomaa-yhtiöiden – toimistot Adsek ja Grey Direct YT-neuvottelevat ennennäkemättömän rankasti. Kummassakin 50 hengen toimistossa saneeraustarve on 20-25 henkilötyövuotta. Siis jopa puolet henkilökunnasta.
Miten Zeelandin mainostoimistolla menee yhä pahenevassa talouskurimuksessa? Vaihtelevasti. Joulukuu oli ennätyksellisen hyvä, tammikuu miltei ennätyksellisen huono. Siitä ei kuitenkaan voi tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä näiden kuukausien kohdalla kysymys on lähinnä laskutuksen jaksottamisesta. Pyrimme laskuttamaan vuoden vaihteeseen keskeneräiset työt, joten vuosi alkaa aina puhtaalta pöydältä.
Kun katsomme tämän hetkistä työtilannetta, se on aivan normaali. Itse asiassa työkanta on jopa parempi kuin viime vuonna samaan aikaan. Miksi minua silti pelottaa? Syitä on monia:
1) Tulevaisuutta on entistäkin vaikeampi ennustaa. Emme osaa budjetoida meille tutuimpienkaan asiakkaiden laskutusta. Emme edes kvartaalia eteenpäin.
2) On vaara, että yhteiskunnan yleinen alakulo tarttuu myös henkilökuntaamme.
3) On vaara, että alakulo ja lamaannus tarttuu yrityksemme johtoon ja halvaannuttaa päätöksenteon.
4) Tästä kaikesta saattaa seurata se, että Zeelandissakaan ei tehdä mitään päätöksiä, joita voi joutua selittelemään jälkikäteen. Eletään varman päälle. Käy niin kuin Suomi-Ruotsi –jääkiekkomaaottelussa, jossa Suomi johtaa 4-1 ennen päätöserää ja tekee mitä. Alkaa varmistaa voittoa, siirtyy kilpikonnapuolustukseen ja häviää ottelun.
Yritämme elää niin normaalia elämää kuin se on näinä aikoina mahdollista yrityksille palveluja tarjoavalla alalla. Elämme niin kuin ennenkin, mutta toimimme hyvin eri tavoin kuin vuosi takaperin. Mikä toiminnassamme on muuttunut viimeisen vuoden aikana?
1) Lopetimme uusien henkilöiden rekrytoinnit vuosi sitten helmikuussa. (Tässä poikkeus vahvistaa säännön: Haimme joulukuussa copya Helsinkiin ja selkeä ykkösehdokkaamme joutuikin peruuttamaan tulemisensa. Niin kai oli tarkoitettu. Jätimme koko paikan täyttämättä.)
2) Tehostimme ja järkeistimme yrityksemme jo ennestään kilpailijoita määrätietoisempaa uusasiakashankintaa. Asiakashankinta on kestävyyslaji, jossa ei tunneta pikavoittoja.
3) Muutimme tiedotuslinjaamme (sekä sisäisesti että varsinkin ulkoisesti) entistä avoimemmaksi ja aktiivisemmaksi.
4) Muutimme projektijohdon työnkuvaa entistä myynnillisemmäksi ja proaktiivisemmaksi.
5) Panostimme todella aktiivisesti julkishallinnon tarjouspyyntöihin.
6) Hyödynsimme suunnittelijoidemme erityisvahvuuksia koettamalla löytää juuri heitä innostavia asiakkaita.
7) Ja mikä tärkeintä: Koetimme jatkaa elämää kuten ennenkin. Emme vilkuile kilpailijoitamme, koetamme keskittyä omaan hiihtoomme. Siinäkin on ladunavaajalla tekemistä.
Päätökset ovat osoittautuneet pääsääntöisesti oikeiksi. Mutta nämä muutokset ovat suurelta osin jo historiaa. Nyt olemme taas tarkentamassa suuntaa. Emme unohda mitään yllä luetelluista seitsemästä kohdasta, mutta olemme lisänneet listaan pari uutta. Vahvuutemme on osaava henkilökunta ja kun haluamme pitää siitä kiinni, meidän pitää jaksaa yhdessä kamppailla vieläkin enemmän. Jos ennen joka viides myyntipuhelu johti tapaamiseen ja joka viides tapaaminen asiakkuuteen, nyt luvut saattavat olla kymmenen kymmenestä. Meidän pitää tehdä neljä kertaa enemmän töitä onnistuaksemme. Pystymmekö siihen? Kyllä me pystymme.
Ja jos emme pysty, eipä tarvitse ainakaan harmitella maalissa, että jäi voimia käyttämättä. Loppuun asti taistelevan jääkiekkomaajoukkueen lisäksi myös jämähtämisen ajankohtainen ja konkreettinen kauhukuva löytyy länsinaapurista. SAAB oli 70- ja 80-luvuilla automaailman innovatiivinen edelläkävijä. Rohkeus uuden luontiin hiipui, epäonnisen yrityskaupan jälkeen se sammui kokonaan. Edelläkävijästä tuli perässähiihtäjä. Oma päämäärä ja hiihto unohtuivat. Nyt yhtiön koko toimintatapa pitää rakentaa uudelleen - jos enää sekään auttaa. Päätös ei ole enää yhtiön omissa käsissä.
Osakaslistalta myös Zeelandin omistajiin kuuluvaksi osoittautuva Jari Sarasvuo kiteytti eloonjäämistaistelun eilen Taloussanomissa tarkasti:
– Satsatkaa arvoja luoviin toimintoihin ja vähentäkää muuten kuluja. Nämä kaksi arvoa luovaa asiaa ovat ensinnäkin innovaatio eli kyky uudistua asiakkaan hyödyksi. Toinen asia on markkinointi, kyky hankkia uusia asiakkaita.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Juuso, sinä olet hieno
Kirjoittanut Miikka Leinonen (ei varmistettu) 2.3.2009.
Juuso, sinä olet hieno ihminen. Harva johtaja/omistaja uskaltaa puhua peloistaan julkisesti.
Julkinen tilitys korvaa
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 2.3.2009.
Julkinen tilitys korvaa terapeutin. Voin ostaa säästöillä uuden Tempur-sängyn. Onko kellään kokemuksia Tempurista? Onko se liian kova?
Meillä on Tempur. On hyvä.
Kirjoittanut Miikka Leinonen (ei varmistettu) 2.3.2009.
Meillä on Tempur. On hyvä. Hyvä on. Ei tarvitse suotta yöllä kääntyillä.
Kirjoita uusi kommentti