Piti kirjoittaa onnistuneesta hiihtolomasta, mutta sitten meni hermot. Mikä tätä maata oikein vaivaa?
- - -
Ensin meni maine maailman vähiten korruptoituneena maana, kun topisukarit ynnä muut soffakauppiaat vauhdittivat hallikaavojaan sadoilla tuhansilla euroilla.
- - -
Sitten alkoi lakkoaalto. Milloin lentokenttätyöntekijät, milloin bussikuskit ja ahtaajat. Ihan kuin tämä ei olisi tarpeeksi vaikeaa muutenkin. Liikenne ei toimi, teitä ei aurata. Vuoden 2010 Suomi muistuttaa Moldoviaa.
- - -
Tänään hyppäsin junaan. Se oli jo lähtiessään myöhässä 10 minuuttia. Vessa ei toiminut. PC-sähköpistokkeisiin ei tullut virtaa. Juna myöhästyi koko ajan lisää ja perillä olin 25 minuuttia myöhässä. Jos aikoo junalla Helsinkiin, pitää nykyisin lähteä aina tuntia aiemmalla vuorolla.
- - -
Tai voisi mennä bussilla. Mutta nehän ovat lakossa. Ainoa toimiva vaihtoehto on oma auto, niin kauan kuin rekkalakon jäljiltä huoltoasemilla riittää bensa. Tänään kuulin uutisissa, että yliopistojen työntekijät ovat menossa lakkoon. Asummeko Italiassa tai Ranskassa?
- - -
Miettivätköhän bussikuskit sitä, kuka heidänkin lakkoilunsa maksaa? Vanhemmat joutuvat kuljettamaan työaikana lapsensa kouluihin ja harrastuksiin. Työtä tekevät ihmiset eivät pääse töihinsä. Seuraavaksi suljetaan satamat ja töitä tekevät ihmiset lomautetaan, kun tehtaiden tavarat eivät kulje.

Vastuutonta toimintaa.
- - -
Eräs Ruotsin olympiajoukkueen valmentajista sanoi, että hän muistuttaa suojateilleen ennen jokaista kilpailua, että tänään on taas mahdollisuus voittaa. Naapurimme voittivatkin viisi kultaa. Suomi 0. Maassamme ei ole enää voittamisen kulttuuria. Haluamme ajaa kukin omaa, emme yhteistä etuamme.
- - -
Onneksi meille on kasvamassa uusi 80-90 –luvuilla syntyneiden sukupolvi, joka muuttaa kaiken paremmaksi. Nuorissa on Suomen tulevaisuus. Antakaamme heille kaikki mahdollinen tuki.
- - -
Sen verran lomasta, että luin kolme kirjaa. Kanadalaisen Kim Echlinin karun kauniin romaanin Kadotetut, ruotsalaisen Ulf Lundellin Säämiehen ja venäläis-amerikkalaisen Sana Krasikovin novellikokoelman Vielä vuosi. Kaikki olivat erinomaisia, mutta niin minussa virtaa slaavilainen veri, että Krasikov nousi riipaisevimmaksi kokemukseksi. Novellissa Palaajat Yhdysvalloista Moskovaan palannut Lera sanoo miehelleen Grishalle: ”Täällä osataan mitä vain. Täällä voitetaan kultamitaleita, lähetetään raketteja avaruuteen. Mutta omaa persettä täällä ei osata pyyhkiä.”

 

 

 

 

 

Kirjoittanut juuso.enala 1.3.2010

5 kommenttia