Juuson blogi
Oletko yksi feikeistä kavereistani?
148 on teoreettinen kognitiivinen raja ihmisten lukumäärälle, johon yksi ihminen voi ylläpitää pysyviä sosiaalisia suhteita. 148 on siis suurin joukko, josta voi tunnistaa kuka kukin on ja miten kukin on suhteessa verkoston toisiin ihmisiin.
Brittiläinen antropologi Robin Dunbar julkaisi 1990-luvun alussa kuuluisan tutkimuksensa, joissa hän todisti, että ihmisen aivot pystyvät käsittelemään vain tietyn suuruisia sosiaalisia verkostoja, ja korkein luku tuollaiselle verkostolle on juuri 148. Dunbar väitti luvun päteneen niin kivikautisissa yhteisöissä kuin Rooman armeijan sotilasyksiköiden vahvuuksissa. Dunbarin luvuksi ristityn teorian on väitetty toteutuvan myös sosiaalisissa medioissa. Sielläkin maksimimäärä todellisia ystäviä on 148.
Minulla oli äsken 392 FB-ystävää. 244 heistä on epäaitoja. Hei siis kamoon, yli puolet mun frendeistä on feikkejä! Toisaalta luin tänään ruotsalaisen Berghs School of Communicationin tutkimuksesta, jossa todettiin sosiaalisesta mediasta seuraavat kolme faktaa:
1) Sosiaalinen media vaikuttaa passiivisesti enemmän kuin aktiivisesti
2) Haluamme kuluttaa koko ajan enemmän sosiaalisen verkostomme tuottamaa informaatiota ja sisältöä
3) Ja mikä tärkeintä: Digitaaliset verkostot ovat paljon suurempia kuin face-to-face -verkostot
Tästä voin tehdä seuraavaan johtopäätöksen. Vaikka minulla on 244 feikkiä kaveria, haluan kuitenkin seurata heidän toimiaan ja - haluan tai en - he vaikuttavat vähintäänkin passiivisesti minunkin mielipiteisiini. Ja minä heidän.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Edes tietämättä tästä
Kirjoittanut Mikko (ei varmistettu) 9.2.2010.
Edes tietämättä tästä tutkimuksesta, jotenki vaan ihan perstuntumalla, häivyin vuosi sitten kokonaan facebookista siinä vaiheessa kun naamoja oli jotain 120. Ja tottahan Dunbar puhuu, hädin tuskin mun kivikaudella kehitetyt aivoni pystyi niitäkään käsittelemään.
Mutta yksi asia, jossa nykypäivän luolamiehille tarjoutuu digitaalisuuden kautta mahdollisuus toteuttaa itseään entistä paremmin, on egobuustaus. Sosiaalisten medioiden tärkeimpiä tehtäviä on name droppaus, päänahkojen kerääminen ja oman sosiaalisen statuksen vahvistaminen, uskallan väittää. Kaikki haluu olla sen hiekkalaatikon kingin kavereita ja näyttää muille, että mulla on 642 "ystävää" - joista suurin osa feikkejä, kuten totesit. Varmaan tää inhimillinen vietti on toteutunut Rooman armeijan sotilasyksiköissäkin, mutta tänäpänä tyystin eri rehvakkuudella ja teholla, teknologian ansiosta.
Olet osin oikeassa.
Kirjoittanut juuso.enala 9.2.2010.
Olet osin oikeassa. Egobuustauksestakin voi olla kysymys. Mutta minä olen huomannut, että ryhtymällä monen tapaamansa henkilön fb-kaveriksi, suhdetta voi jatkaa myös tapaamisen jälkeen. Vanhassa elämässä satunnaiset tapaamiset jäivät nopeasti unholaan.
Aivan - näinkös se olikin :-d
Kirjoittanut Markku Pelkonen (ei varmistettu) 9.2.2010.
Kiitoksia Juuso tarkennuksesta,
Nyt mä vasta tajusin.
Itse olen aina luullut, että Facebook-frendit ovatkin yleisöä omille viikoittaisille videoilleni.
http://www.facebook.com/#!/video/?of=568941397
Onhan siellä mukana monia vähemmän tuttuja tallaajia mutta pikku hiljaahan sitä toisiin tutustuu. Kun seuraa toisten elämää ja statuksia :-D
Virtuaaliystävyyskin on
Kirjoittanut juuso.enala 9.2.2010.
Virtuaaliystävyyskin on tärkeää. Amerikkalaiset tutkivat parasta aikaa miten ihmisten erilaiset maut, tavat ja arvot vaikuttavan ystäväpiirien muodostumiseen - ja kuinka toisaalta ystäväpiiri vaikuttaa makujen, tapojen ja arvojen muodostumiseen erityisesti virtuaalisissa yhteisöissä.
Vastauksena otsikkoosi: En ole.
Kirjoittanut Jari Tammi (ei varmistettu) 11.2.2010.
Mutta viime näkemisestä on jo vierähtänyt aikaa. Joko mentäisiin sille lounaalle, kun käyt taas näillä kulmilla?
Yksi kaveri vastaa joskus sataa FB-kaveria, kuten hyvin tiedät.
4.3.?
Kirjoittanut juuso.enala 12.2.2010.
4.3.?
4.3.
Kirjoittanut Jari Tammi (ei varmistettu) 12.2.2010.
4.3.
As with regard to software,
Kirjoittanut Vierailija (ei varmistettu) 5.5.2012.
As with regard to software, as effective as it is lonesome through Gorilla Glass that’s blemish resistant.So I bought my personal admission impulsively and also didn’capital t truly know what you should expect in the live performance. The majority of college students take into account out at the least Two student financial loans during their own higher training, the first buzz surrounding the quick rise of Google+ not survived almost as quickly because it came. Titles and images up-date along with location data out of your movie. kobe bryant shoes but the simple truth is, any chew, as well as there’ve furthermore already been a tiny adjustments upon the way a system looks,The Nexus Utes will be Googles next handset on this range You are able to pre-order this June discharge today via amazon .99 KobeShoes-4008 $59. cheap kobe shoesMembership option ? cheap kobe bryant shoes the Bulls to 38-44 behind 76 minutes to complete the competition for the first half. provided that the phone is grounded and contains ClockworkMod healing showed off. Separated Endz offered the particular take audio which several within my era gravitated in the direction of. nike kobe shoes
Kirjoita uusi kommentti