Juuson blogi

Olen yli 40 dollarin arvoinen

Kuuden miljoonan käyttäjän kansoittama mikrobloggauspalvelu Twitter on TechCrunch-verkkopalvelun tietojen mukaan kerännyt hiljattain 250 miljoonaa dollaria sijoittajafyrkkaa. Rahoittajat siis tuuppaavat Twitteriin rahaa yli 40 dollaria jokaista rekisteröitynyttä käyttäjää kohden. Näin ollen siis minunkin verrattain passiivinen mikroblogini on yli 40 dollarin arvoinen. Hurraa! Todellisuudessa jokaisen käyttäjätunnuksen arvo on sijoittajien silmissä vieläkin korkeampi, sillä hiljattain Twitter torjui Facebookin tarjouksen koko palvelusta. Facebook olisi maksanut Twitteristä puoli miljardia dollaria, eli nykyisen käyttäjämäärän mukaan yli 80 dollaria per käyttäjä. Aiemmin vain 20 miljoonaa dollaria sijoittajarahoitusta kerännyt Twitter piti päänsä kylmänä ja kieltäytyi ostotarjouksesta. Facebookin ostotarjouksesta kieltäytyminen lienee ollut Twitterin onni, sillä nyt omistajien ei tarvitse luopua palvelustaan, mutta fyrkkaa virrannee myös heidän taskuihinsa melkoisen mukavasti. Toinen tekijä palvelun hintalapussa olevien numeroiden kasvussa lienee Twitterin käyttäjämäärän railakas kasvu. Vuonna 2006 perustetun Twitterin käyttäjämäärä kasvoi räjähdysmäisesti viime vuonna. Syyskuun 2007 ja syyskuun 2008 välillä käyttäjämäärä turposi 343 prosentilla. Sittemmin kasvuvauhti on vain kiihtynyt. Jos unohdetaan sijoittajat sekä muut haaveilijat ja mietitään Twitterin hintaa meidän tavallisten pulliaisten todellisuudessa, niin onhan se melkoisen hankala ymmärtää, miksi kuuden miljoonan käyttäjän mikroblogipalvelun arvo olisi yli puoli miljardia dollaria. Toistaiseksi Twitterin tulot osoittavat nollaa. Palvelu ei myy mitään, siellä ei ole mainoksia, eikä siihen saa maksullisia lisäominaisuuksia. (USA:ssa Twitter voi ilmeisesti lähettää matkapuhelimeen mainoksia, mikäli käyttäjä sen sallii.) Tulipa tässä mieleen muisto menneisyydestä: Yahoo! osti tammikuussa 1999 Geocities-kotisivupalvelun 3,57 miljardin dollarin hinnalla. Palvelulla oli tuolloin alle kaksi miljoonaa rekisteröitynyttä käyttäjää, eli jokaisen käyttäjän kotisivusta pulitettiin noin 2000 dollaria. On sitä siis osattu ennenkin. Mistä Twitterin hinta siis koostuu, kun palvelun perustajillakaan ei ole vielä ansaintamallia valmiina? Ehdotuksia otetaan vastaan.

Kirjoittanut Kimmo Kuokka 30.1.2009

1 kommentti

Kommentit

[...] on päivitys aiempaan

[...] on päivitys aiempaan kirjoitukseeni tässä samaisessa blogissa. Tammikuun lopulla nimittäin totesin olevani yli 40 dollarin arvoinen. [...]

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.