Juuson blogi
Nettiyhteisö toi tuulahduksen menneisyydestä
Nettiyhteisön voima on vapisuttanut viime viikolla Suomen virallista listaa. Hyvän ystäväni hra Kosnaaderin pyörittämä Combat Rock Industry päätti suorittaa todellisen kulttuuriteon ja julkaista uudelleen vuonna 1978 perustetun Ratsia-yhtyeen sinkut "Lontoon skidit" ja "Tämä hetki ja tulevaisuus" vuosilta 1979 ja 1980. Alkuperäisiä julkaisuja kunnioittaen myös uudet tallenteet julkaistiin 7" vinyylipläjäyksinä, minkä luulisi olevan mahdollisimman epäkaupallinen teko vuonna 2009.
Kun tieto uusintajulkaisuista levisi Punk in Finland -nettifoorumille, päättivät foorumin käyttäjät viedä Ratsian Suomen sinkkulistalle. Tavoitteena oli kärkisija, johon ei aivan kyetty, mutta kyllähän se on melkoisen hupaisaa nähdä kaksi lähes 30 vuotta vanhaa sinkkua Suomen virallisen listan sijoilla 5 ja 6. Kenties kärkisijakin olisi irronnut, mikäli kaltaiseni liian harvoin levyjä ostavat uunot olisivat jaksaneet siirtää ruhonsa levykauppaan asti. Nyt pienet uusintapainokset ovat ilmeisesti myyty jo loppuun.
Jos jäit ilman levyä, voit toki kuunnella Ratsiaa laillisesti vaikkapa MySpacesta. Tämä tarina oli vain esimerkki siitä, miten tehokkaasti sosiaalinen media toimii pienten alakulttuurien sisällä.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Tsekatkaapa u tubesta ratsian
Kirjoittanut riki (ei varmistettu) 24.3.2009.
Tsekatkaapa u tubesta ratsian tämä hetki ja tulevaisuus biisi.
Siinä on monelle bändille " oppitunti " asenteesta.
Kirjoita uusi kommentti