Juuson blogi
Anne Lehikoinen kävi aamulla toimistollamme. Hän oli joskus taannoin asiakkaamme. Sitten hän oli työtoverimme. Nyt hän on taas asiakkaamme. Tänään Anne oli lisäksi pois tolaltaan. Hän oli joutunut illalla tekemään raskaan päätöksen.
Annen lapset ovat muuttaneet pois kotoa, joten talvella hän otti seurakseen kissan. Kesällä kolli kuitenkin tottui kuuden viikon mökkilomalla vapauteen. Hiirenmetsästysreissujen jälkeen elämä kerrostalossa alkoi ahdistaa. Matista tuli häirikkö.
Tänään Anne kertoi, että hän on päättänyt luopua Matista. Hän on aistinut, että kissa ei voi hyvin. Se vaatii tilaa ympärilleen. Alta vuoden ikäinen leikattu kolli sopeutuu vielä helposti uusiin ympyröihin. Matin elämä on vasta edessä.
Matin kohtalo liikutti henkilökuntaamme. Moni halusi tarjota Matille sijaiskotia. Mutta esteeksi muodostui lainsäädäntö. Kissat eivät saa liikkua vapaana kaupungin alueella. Ja meidän Matti kun ei ole talutettavissa. Matti kulkee omia polkujaan.
Jos joku lukijoista asuu maalla ja haluaa tarjota Matille hyvän kodin, ole hyvä ja ota yhteyttä. Matin asia on meidän asiamme.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Valitettavasti asun
Kirjoittanut Kaisa (ei varmistettu) 24.9.2009.
Valitettavasti asun kerrostalossa, enkä voi ottaa Mattia. Mutta haluan mukaan auttamaan. Voisitteko suunnitella Matin asia on meidän asiamme T-paidan tai pinssin? Ostan heti yhden.
Hyvä Kaisa! Matti ansaitsee
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 24.9.2009.
Hyvä Kaisa! Matti ansaitsee kansanliikkeen.
Hei Juuso Me asumme maalla
Kirjoittanut erkki (ei varmistettu) 24.9.2009.
Hei Juuso
Me asumme maalla ja meillä on tilaa. Koirammekin nimi on Rauha.
Joten tulkoon Matti meille, jos ei pasko sisälle (Emänn. huom.).
Terveisin Erkki
Päivän kirjoituksesi on
Kirjoittanut Kimpe (ei varmistettu) 24.9.2009.
Päivän kirjoituksesi on sinänsä looginen jatkumo heterogeenisten postaustesi sarjassa, mutta onko näissä human (tai kitten) interest -jutuissa jotakin, mitä pitäisi yrittää lukea rivien välistä?
>>> Erkki, välitän
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 24.9.2009.
>>> Erkki, välitän ehdotuksesi Annelle. Matti ja Maija. Matti ja Mervi. Nyt myös Matti ja Rauha?
>>> Kimpe. Lukijan oikeus on
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 24.9.2009.
>>> Kimpe. Lukijan oikeus on lukea rivien välistä. Tämän faabelin opetus lienee se, että ystävistä pitää pitää huolta. Matti on ystävä parhaasta päästä.
Onko tämä köyhän miehen
Kirjoittanut Kari (ei varmistettu) 25.9.2009.
Onko tämä köyhän miehen (toimiston) versio takavuosien "pelastakaa simpanssit" -kampanjasta? ;-)
Juuri se. Lukijoilta ei jää
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 25.9.2009.
Juuri se. Lukijoilta ei jää mikään huomaamatta.
Älkää nyt enää simpansseista
Kirjoittanut Tiina Jättiläinen (ei varmistettu) 25.9.2009.
Älkää nyt enää simpansseista jauhako, kissat on tämän hetken juttu hyväntekeväisyydessä!
http://saverudeboy2009.tumblr.com/