Juuson blogi
Päivän Taloussanomat kirjoittaa verkkosivuillaan isosti, että ”Hyvät uutiset häviävät”. Ennen kuin ne kokonaan katoavat, kerron nopeasti omani. Toivottavasti ne lasketaan.
1) Zeeland Societyllä oli eilen henkilökuntatapahtuma. Se oli kiva tilaisuus, me oltiin kaikki ihan valtavan kivoja ja hyviä. En lakannut hämmästelemästä eri yksiköidemme intoa ja osaavuutta. Eastin Pekan show oli loistava! Kerrassaan mukava tunnelma.
2) Ostin tänään kaksi CD-levyä. Joo, ostan ihan peruspuristeita vielä, en lataa. Kuuntelin jo Marizan Terraa. Loistavaa, kuten aina. Johanna Iivanaista en ole ehtinyt vielä, mutta siinä on hieno kansi.
3) Kävin lounastunnilla sushilla. Namia ja kevyttä.
4) Aamulla kävin pelaamassa sulkapalloa ja 29-vuotias henkilöstökonsultti Matti oli ihan paperia. Mee kotiis kasvamaan ja nähdään taas ensi perjantaina.
5) Katsoin netistä kuvia viime perjantaisista ystäviemme häistä. Osallistuimme Suomen ensimmäiseen zaffaan eli itämaiseen hääkulkueeseen. Oli hienoa kokemus ja hienot häät. Onnea Eeva ja Ari.
6) Vaimoni tulee illalla kotiin työmatkalta. Vien hänelle kukkia.
7) Huomenna on konsertti.
8) Asiakas soitti ja kehui koko tiimiä.
9) Ei säre eikä kolota.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Tuohan kuulostaa
Kirjoittanut G (ei varmistettu) 17.8.2008.
Tuohan kuulostaa onnelliselta!
Kirjoita uusi kommentti