Juuson blogi
Viikonloppuna kirjoitin TPS:n epäonnisesta jalkapalloliitteestä. Tänään sain asian tiimoilta soiton TPS jalkapallon toimitusjohtaja Petri Jakoselta. Olin iloisesti yllättynyt hänen yhteydenotostaan.
Jakonen kertoi, että liitteen tehtävä ei ole myydä yhtä yksittäistä tapahtumaa vaan että sillä on myös kauaskantoisempia tarkoitusperiä. Ja että ottelun päivämäärä ja kellonaika oli ollut vedoksessa, mutta lopputuotteesta se oli valitettavasti pudonnut pois. Ja vielä, että tämä oli jo 35. liite ja ensimmäinen, josta päivä puuttui. Inhimillinen moka. Niitä sattuu. Sanoin ymmärtäväni. Onnea matsiin. Kuulemiin.
TPS tekee suomalaisessa seuraurheilussa uraauurtavaa työtä rakentaessaan joukkueelle pitkäjänteisesti vahvaa brändiä. Mutta tiedän, että on myös täysin mahdollista tehdä ottelutapahtuman pääsylippujen myyntiä aktivoivaa mainontaa, joka samalla rakentaa joukkueen imagoa. Miksi tehdä lehteen aukeaman ilmoitus uudesta automallista ja parin sivun päähän erikseen ¼-sivu, jossa kerrotaan mitä uutuus maksaa ja mistä niitä saa? Myynnin ja imagon, faktan ja fiktion voi yhdistää. Jos markkinointibudjetti on rajallinen tai tuloksia on tarkoitus saavuttaa nopeasti, ne PITÄÄ yhdistää.
***
Veikkasin ennen ottelua, että ottelun ajankohdan puuttuminen vaikuttaa suoraan ja negatiivisesti lipunmyyntiin. TPS:n ensimmäisessä kotiottelussa oli 4.254 katsojaa. Tänään loistavissa kesäisissä olosuhteissa 3.112. Ei ole tarkoitus vääntää veistä suosikkijoukkueeni haavassa, mutta on hyvin mahdollista, että ajan ja päivän puuttuminen vei 1.500-2.000 katsojaa. Valitettavasti en päässyt kannustamaan Tepsiä tänään. TPS:n seuraava kotiottelu on ensi maanantaina 4.5. klo 18.30. Olen siellä. Tule Sinäkin.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Kauaskantoisuuden ja
Kirjoittanut Tanu-Matti Tuominen (ei varmistettu) 28.4.2009.
Kauaskantoisuuden ja nykyhetken voi yhdistää.
Samoin yhdistäkäämme
luovuus ja älykkyys
järki ja tunne
kauneus ja syvällisyys
sanoittaja ja säveltäjä
koko ja taito.
Olet tuohon listaasi
Kirjoittanut Juuso Enala (ei varmistettu) 28.4.2009.
Olet tuohon listaasi kiteyttänyt sisimmän olemukseni. Kiitos, Tanu.
Harmi, että Tanu-Matti ehti
Kirjoittanut minna (ei varmistettu) 28.4.2009.
Harmi, että Tanu-Matti ehti kommentoida ensin, koska nyt minun vastaukseni on niin kovin maallinen.
Piti vain sanomani, että Jakosen Petri on hieno mies. Asuessani Turussa en kuulunut TPS:n kannattajiin, asia muuttui muuttaessani Helsinkiin.
Mielipiteeni Jakosesta muodostin Salon jalkapallokentällä, ja kanta on edelleen sama. Eli kyllä se päivämäärä siellä vedoksessa oli.
Kirjoita uusi kommentti