Juuson blogi

Luovuudella ei ole ikärajaa

Kaikki tietävät, että vasta elämän ohjesääntöjä opettelevat lapset ovat luovia. Mutta niin ovat myös monet manuaalin ulkoa opetelleet seniorikansalaiset. Vuonna 1932 syntynyt Eero Aarnio on tästä loistava esimerkki. CV antaisi hänelle oikeutuksen lukea dekkareita Kupla-tuolissa, mutta eikö mitä. Uutta ideaa pukkaa ja luomiskyky ei näytä ehtyvän. Omaa työpöytäänikin koristava, viime vuonna markkinoille tullut Swan on tästä valaiseva esimerkki.

Toisen esimerkin löydän lähempää. Aarniota kolme vuotta nuorempi äitini ratkaisi luovasti puutarhaongelmamme. Kovin puustoisella pihallamme on yksi ainoa - noin aarin kokoinen - alue, jonne aurinko osuu suhteellisen esteettömästi lehvien välistä. Aiemmin tämä pläntti oli varattu hyötypuutarhallemme eli neljälle punaherukalle, yhdelle valkoherukalle ja viidelle kitukasvuiselle mustaherukalle. Auringonpalvojalle ei enää tilaa jäänytkään. Nyt taloremontin yhteydessä halusimme uudistaa myös puutarhaa ja raivata tonttimme ainoan aurinkoisen nurkan nurmelle. Suunnitelma haittapuolena oli marjapensaista ja itse tehdystä mehusta luopuminen.

Väärin. Äitini ratkaisi ongelman minuutissa. ”Tehkää aita marjapensaista. Kuka sanoo, että pensasaita pitää kasvattaa tylsistä koristepensaista, jos sen voi tehdä myös hyötykasveista.” Äiti oli taas oikeassa. Kymmenen marjapensaan sijasta saimme tontillemme mahtumaan 20 pensasta ja aarin verran aurinkoista uutta nurmikkoa. Paitsi ruokaa äidit osaavat tehdä myös keksintöjä.

Idean toteutti kiitettävästi (10+) Ruohomäki-Yhtiöt. Nyt tanssimme uudella terassillamme sadetanssia.

Kirjoittanut Juuso Enala 19.5.2009

0 kommenttia

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.