Juuson blogi
No niin. Nyt on polkaistu jääkiekkokausi liikkeelle. Paikalliskamppailussa olivat vastakkain kivenkovat HIFK ja JOKERIT.
Ja ennenkuin kiekko jäähän tipahti niin eikun hihat heilumaan ja kansalle tarjoamaan parasta viihdettä. Lyödään toista ja näytetään kuinka testosteroni jo kauden alussa on piikissä. Tästä on hyvä jatkaa kautta.
Tosi kornia.
Tämäkin episodi jäisi omaan arvoonsa, mutta kun pitkään alaa seuranneet ja sitä kuulema läpikotaisin tuntevat kertovat meille amatööreille, että tämä kuuluu kiekkoon.
Näin kertoi juuri Hesarin yleisöosastolla toimittaja Vuorio.
Hän on ottanut oikeudekseen määrittää kuka lajin tuntee ja kuka sitä virallisesti saa kommentoida. Muut pitäköön suut supussa.
Ei tää nyt niin mene. Tottakai lätkä on kontaktilaji ja siinä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Niin pitää ollakin.
Mutta tuossa joukkuiden poliisien päähänlyöntikisassa ei ollut vauhtia eikä muutenkaa päätä eikä häntää.
Jääkiekko on hieno laji. Ja kun sitä natiaisetkin harrastavat kannattaa minuutti miettiä miten se hienona pidetään myös jatkossa.
Siinä kun onnistutaan niin päähänpotkijat vähenevät ihan muillakin yleisillä areenoilla. Tämän kun tuo Vuoriokin tajuaisi.
-hexi-
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Kirjoita uusi kommentti