Juuson blogi

Koolla ei ole väliä

Varmasti moni teistä tiesikin, että olen isompi mies kuin Jussi Nurmio.* Sillä ei ole kuitenkaan mitään merkitystä asiakkaillemme.

Verkkopalvelut ja sosiaalinen mediat ovat avanneet mahdollisuuksia monelle pienelle yritykselle. Varsinkin yhteisömedioita määrätietoisesti hyödyntämällä pienikin kasvuhakuinen ja innovatiivinen yritys voi päihittää itseään moninkertaisesti suuremman kilpailijansa.

Minkä varaan kasvuyrityksen kannattaa rakentaa tulevaisuutensa? Monessa yrityksessä on ainutlaatuista osaamista, mutta liian harva osaa ottaa huomioon kohderyhmänsä toiveet. Siksi kerronkin teille salaisuuden: Paras tapa ymmärtää ja palvella asiakkaita on kuunnella heitä ja keskustella heidän kanssaan.

Sosiaalisissa medioissa on mahdollisuus rakentaa asiakkaiden kanssa aito ja palkitseva vuoropuhelu. Parhaimmillaan asiakkaat tuovat yritykselle sen tuotteita tai palveluja koskevia kehitysideoita. He kertovat hyvistä kokemuksistaan monesti hyvinkin laajalle ja aktiiviselle sosiaaliselle ympäristölleen. Yhteisölliset mediat sitouttavat käyttäjiään, niiden sisällä syntyy samanhenkisten heimoja. Suuryritys voi olla liian kankea keskusteluun pienen alaheimon kanssa. Se antaa mahdollisuuden innovatiivisille haastajille.

Pienen yrityksen on vaikea erottua markkinoiden värikirjosta. Mutta miksi tavoitellakaan koko markkinaa, jos voi ottaa ilmaherruuden jollakin kapealla, mutta homogeenisella osa-alueella?

Koolla ei ole väliä, mutta värillä on. Joka 12. suomalainen mies on puna-viher –värisokea. Se voisi tarkoittaa jollekin innovatiiviselle palvelulle 8 %:n markkinaosuutta.

- - -

* Kokovertailu Nurmio/Enala perustuu yksinkertaiseen Google-testiin. Hakusanoilla “Jussi Nurmio” Google löysi 5380 osumaa, yhdistelmällä “Juuso Enala” osumia oli 7120.

 

 

Kirjoittanut juuso.enala 22.3.2010

4 kommenttia

Kommentit

Hear Hear!

Kiitoksia Juuso, "Asiaa".

Ensimmäinen ja tärkein askel onkin pienille löytää se kohderyhmä, jonka kanssa uskoo keskustelujen tuovan molemmille yhteistä hyvää ja sitä mainiota "lisäarvoa".

Olen itse ottanut vauvanaskelia Sosiaalisessa mediassa mutta tästä sainkin ns. Zeelahduksen, eli oivalluksen. To be continued!

Thanx!

Totuus kokovertailuista

Mä olen isompi kuin kumpikaan teistä! Perustuu siihen, että olen 192 senttimetriä pitkä. Sillä ei ole kuitenkaan merkitystä asiakkaillemme tai oikein kenellekään, paitsi ehkä pojilleni, joiden mielestä on hienoa kun iskän harteilta näkee kauas...

Kirjoitus oli taas kerran oikein hyvä. Kauas katsomisen sijaan kannattaa aina joskus yrittää katsoa lähelle.

Mikko, huippusi voi olla

Mikko, huippusi voi olla korkeammalla kuin minulla, mutta perusta on minulla jykevämpi.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
11 + 6 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.