Juuson blogi

Klo 06:57A

Herään arkipäivisin kello 6:57, jollen sitten työmatkan takia aiemmin. Olen aloittanut päiväni varmasti miltei 35 vuotta kuuntelemalla kello seitsemän radiouutiset.

Eilen totesin vanhan kelloradioni tulleen tiensä päähän. En saanut kanavaa enää pysymään paikoillaan, vaikka olisin tehnyt mitä. Tänään lähdin ostamaan uutta. Asetin laitteelle selkeät reunaehdot: sen pitää olla valkoinen ja äänentoiston tulee olla kelvollinen. Kellon tulee olla digitaalinen, eikä sen näyttö saa olla liian kirkas. Hinta saa olla maksimissaan 200 euroa.

Luulin löytäväni laitteen muutamassa minuutissa, mutta toisin kävi. Jouduin vierailemaan neljässä liikkeessä kunnes löysin etsimäni. Annoin liikkeille kouluarvosanat valikoimasta, palvelusta ja asiakaslähtöisyydestä.

GIGANTTI Kaarina

Valikoima 8
Palvelu 9
Asiakaslähtöisyys 4

Kiireisen myyjän puheille pääseminen kesti muutaman minuutin, mutta kun sain vuoroni, palvelu oli hyvin ystävällistä. Myyjä ei löytänyt minulle etsimääni tuotetta, jolloin ehdotin Bosea yhtenä vaihtoehtona. Myyjä sanoi, että mahdollisesti näin, mutta Boset eivät kuulu hänen osastolleen. Jouduin jonottamaan turhaan 15 minuuttia uudelle myyjälle.

MUSTA PÖRSSI Satakunnantie

Valikoima 6
Palvelu 4
Asiakaslähtöisyys 4

Menin Mustan Pörssin ovesta sisään kello 14.49. Liike suljettiin kello 15. Henkilökunta antoi heti sisäänmennessäni valomerkin enkä saanut yhteenkään kotiin pyrkivään myyjään kontaktia, vaikka kymmenessä minuutissa olisin ehtinyt tekemään kaupan.

VEIKON KONE Nuppulantie

Valikoima 6
Palvelu 7
Asiakaslähtöisyys 7

Veikon Kone suljettiin vasta kello 16, joten suuntasin sinne. Myymälässä oli ehkä 7-8 vapaata myyjää, asiakkaita pari-kolme. Palvelu oli hyvin passiivista, mutta kun sain kontaktin myyjään, hänen palvelunsa oli hyvää. Hyvin nopeasti minulle todettiin, että on mahdotonta löytää muualtakaan kriteereitäni täyttävää laitetta.

STOCKMANN Turku

Valikoima 6
Palvelu 10+
Asiakaslähtöisyys 9

Stockmannin valikoima oli suppea, mutta minua palvelleen myyjän aktiivisuus ja palveluasenne oli aseistariisuva. Asiantuntemus ei myyjällä ollut paras mahdollinen, mutta vilpitön into korvasi pienet puutteet. Maanantain aamu-uutiset kuuntelen Stockmannilta ostamastani Geneva-kelloradiosta. Se täytti kaikki kriteerini. Palvelu ylitti ne. Edes se, että budjetti ylittyi 40 %:lla ei harmita yhtään.

 

 

 

Kirjoittanut juuso.enala 12.6.2010

1 kommentti

Kommentit

Ckas Ohlsonilta olisit

Ckas Ohlsonilta olisit viidelläkympillä saanut vielä diginumerot kattoonkin....

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.