Juuson blogi
Kirjoitan välillä mieliaiheestani. Kirjoitan siis itsestäni.
Olen kohtalaisen tyytyväinen elämääni. Olen terve, minulla on ihana perhe, mahtavia ystäviä ja työkavereita, kaunis koti, mökki ja farmariauto. Perusluterilaisena kuitenkin joskus yön pimeinä tunteina etsii elämänsä tarkoitusta työstä. Eikä se ole vain kerta tai kaksi kun olen tuntenut ammatillista riittämättömyyttä. Haluaisin olla mainonnansuunnittelija. Sillä olenkin elättänyt itseni 20 vuotta. Ensimmäiset vuodet keskityin onelinereihin, mutta kun elämä on vuosien myötä hidastunut on proosa pidentynyt. Yhä useampi kirjallinen harjoitukseni on lehtijuttu.
Toimittajuuteni myötä olen alkanut saada myös lukijapalautetta. On aina yhtä yllättävää, kun joku ottaa yhteyttä ja haluaa keskustella kirjoittamastani. Puhtaana mainosmaakarina tällaiseen vuoropuheluun pääsi hyvin harvoin. Keväällä kirjoitin Ernst & Youngin asiakaslehteen MIT:n professori Bengt Holmströmin haastattelun. Se oli ensimmäinen juttuni, joka generoi varsinaisen palauteryöpyn. Suuri kiitos jutun onnistumisesta menee Holmströmille itselleen, jolla oli kiinnostusta kommentoida jutun kehitysversioita.
Viime viikolla palautteen määrä nousi uudelle tasolle, kun Mandatum Lifen sidosryhmälehteen kirjoittamani Puolustusvoimien esikunnan operaatiopäällikkö Arto Rädyn haastattelu näki päivänvalon. Myös tämä haastateltava oli hyvin aktiivinen kommentoija. Ja hyvin sivistynyt.
Huomenna ja ylihuomenna kirjoitan kolme seuraavaa juttuani. Haastattelut on tehty ja taustatiedot kerätty. Hiukan jännittää, miten selviydyn. Onnistumiset ovat nostaneet riman taas hiukan korkeammalle. Tosin tämän ammatin hyvä puoli on se, että minun suoritustani ei televisioida ja jos pudotan, voin yrittää aina uudelleen. Toimittajan työssä deadline lasketaan viikoissa - ei minuuteissa.
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Leveys
Kirjoittanut Miika Puputti (ei varmistettu) 28.9.2009.
Hei, komee on tämä uusittu ilme, mutta tekstikentän leveys ja tekstin haaleus tekee mielenkiintoisen blogin seuraamisesta hieman hankalaa... Vanha oli siinä asiassa parempi. Mutta propsit silti!
Kiitos palautteesta. Samaa
Kirjoittanut Juuso Enala 28.9.2009.
Kiitos palautteesta. Samaa palautetta palstan leveydestä on tullut toisaaltakin.
Kirjoita uusi kommentti