Ei se lounas tänään tavallista pidempi ollut. Se vain tuntui siltä.
Pauli Kossila pyysi minua tänään lounaalle. Kutsun saaneena menin minulle entuudestaan tuntemattomaan Ravintola Aninkaiseen. Se on Turun ammatti-instituutin lounasaikaan palveleva opetusravintola konserttitalon kupeessa. Ja millainen ravintola se onkaan!
Suomessa on vaikeampi erota teleoperaattorista kuin aviopuolisosta.
Tämä tarina on tosi.
Herään arkipäivisin kello 6:57, jollen sitten työmatkan takia aiemmin. Olen aloittanut päiväni varmasti miltei 35 vuotta kuuntelemalla kello seitsemän radiouutiset.
Vaimoni amerikkalainen liiketuttava soitti maanantai-iltana kesken perhepäivällisemme. Meillä oli työpäivä päättynyt, kun hän aloitti omaansa Kaliforniassa. Soittaja kysyi puhelunsa lopuksi, että onko vaimoni jo käyttänyt häneltä viime tapaamisessa saamaansa lahjaa. Valehteli käyttäneensä. Thanks for calling. Bye, bye.
Olin kauppakorkeakoulusta valmistuttuani vuoden Keskon palveluksessa. Ostin ensimmäisenä työpäivänäni uuden, työnantajani maahantuoman paloautonpunaisen Golf GTI:n. Oli se hieno! Myin auton vuoden päästä ja käytin rahat ensiasunnon käsirahaksi. Siitä lähtien minulla onkin ollut työsuhdeauto yhtäjaksoisesti reilut 20 vuotta.
Laajensimme kotitaloamme ja keväällä valmistunut uudisosa tehtiin ympäristön ehdoilla. Kaikki materiaalit ovat luonnonmukaisia, esim. eristys on Ekovillaa (se sitä on paksulti). Valaistus on hoidettu kokonaisuudessaan energiansäästölampuilla. Se sitten onkin hieman kyseenalaisempaa säästöä. Portaissa on valaistuksena upotetut 7 watin kämmenlamput. Niiden laatu on ala-arvoinen. Puolet Megamanin GX53-polttimoista ei kestänyt edes kuukautta.
”Voin tuoda teille ruumisarkun ja todistaa, ettei siellä todellakaan ole pelkkä kani”
Eilisen työpäivän päätteeksi valmistin perheelle hummusta, kuuntelin Raphael Saadiqia ja jatkoin Sana Krasikovin novellikokoelman lukemista.
Höpö höpö.
Arkisto
- Syyskuu 2010 (1)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
- Kesäkuu 2009 (35)
- Toukokuu 2009 (29)
- Huhtikuu 2009 (32)
- Maaliskuu 2009 (41)
- Helmikuu 2009 (45)
- Tammikuu 2009 (40)
- Joulukuu 2008 (25)
- Marraskuu 2008 (22)
- Lokakuu 2008 (16)
- Syyskuu 2008 (8)
- Elokuu 2008 (11)
- Heinäkuu 2008 (2)
- Kesäkuu 2008 (13)
- Toukokuu 2008 (13)
Kategoriat
- Arki (8)
- Asiakkaat (2)
- Filosofointia (5)
- Havainnot (17)
- Henkilökohtaista (13)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (5)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (2)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (7)
- Politiikka (4)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (2)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (1)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)