Omien poikieni valmius aidosti kansainväliseen elämäntapaan on aivan toista kuin omani. Heidän ei kuitenkaan koska tarvitse soveltaa valmiuttaan itsetarkoituksellisesti tosikäyttöön.

Me 40+ -mainosheebot pyöriskelemme omassa mahdottomuudessamme. Ikuisen nuoruuden tavoittelussa emme ole osanneet kohdistaa katsettamme oikeaan suuntaan. Sen sijaan olemme pyllistäneet lahjakkaasti 360°. Emme ole koskaan aidosti ymmärtäneet vanhempiamme emmekä lapsiamme. Kaahotuksemme keskellä meiltä on jäänyt huomaamatta se karu tosiasia, että vanhempamme ymmärtävät kiusallisen hyvin lapsenlapsiaan ja vice versa.

Trenditutkimukset osoittavat, että ensimmäistä kertaa modernin ajan historiassa nykypäivän nuoret ovat konservatiivisempia kuin vanhempansa. Meillä on ollut niin kiire eteenpäin, että emme ole huomanneet läheistemme pyrkimystä slow lifeen.

Kysyin eilen lapsiltamme, että ”mitäs sitten, jos tuhkaa pukkaa taivaalle vielä heinäkuussa emmekä pääse Italiaan?”

”Sowhat?!?”, vastasivat teinit, ”voidaan sitten olla kavereitten kanssa.”

Tämä kahden lauseen keskustelu todistaa sen, että vain meille vanhemmille taivas on rajana. Onko Interrail-sukupolveni todellisuudentaju palanut tuhkaksi?
 

Kirjoittanut juuso.enala 19.4.2010

4 kommenttia