Lapsuudenkotini on täynnä kirjoja. Isäni esimerkkiä seuraten luin niitä muutaman hyllyllisen ennen lukioikää. Silti minusta ei tullut kirjailijaa. Jalkapalloilijaksikaan ei opi pelkästään Mestarien liigaa katsomalla.

Vastavalmistuneena ekonomina etsin paikkaani työelämässä. Keskon maksama soveltuvuustesti kiteytyi psykologin sanoihin: ”Emme tee diagnooseja. Teemme prognooseja. Teet palveluksen itsellesi jos menet mainostoimistoon töihin.”

Sillä tielläni olen. Alku ei ollut helppoa, sillä halusin kirjoittajaksi, johon minulla ei ollut erityisiä lahjoja eikä varsinkaan kirjoittamisen vaatimaa pitkäjänteisyyttä. Ensimmäinen esimieheni oli Jari Tammi. Vihattava Jari. Rakastettava Jari. On hän kumpi tahansa, hänellä on lahja kiteyttää sanomisensa yhteen täydelliseen lauseeseen. Jarilla on kaunis mieli ja terävä kynä.

Oli etuoikeutettua saada työskennellä Jarin kanssa ja luulin, etten enää koskaan törmää työelämässä samalla tavoin loistavaan talenttiin. Olin väärässä. Sain työkaverikseni Carina Bergin, nyttemmin Maria Hattusen. Vihattavan Carinan. Rakastettavan Carinan. On hän kumpi tahansa, hänellä on lahja kiteyttää sanomisensa yhteen täydelliseen lauseeseen. Marialla on kaunis mieli ja terävä kynä.

Carinan ja Jarin lisäksi olen saanut ja saan työskennellä monen Suomen parhaan kirjoittajan kanssa. Heidän kanssaan en ole saanut kehitettyä kuitenkaan vastaavaa viha/rakkaus –suhdetta. He muut ovat parempia ammatissaan, sillä he osaavat kirjoittaa toimeksiantajansa äänellä. Siihen Jari ja Carina ovat liian kiihkeitä. Siksi he ovatkin onnekseen vaihtaneet alaa.

Mainostyö on monia ennakkoluuloja uhmaten hyvin kurinalaista. Siihen tällainen blogi-kirjoittaminen tarjoaa hyvän varaventtiilin. Edes näissä riveissä on pieni, mutta olennainen pala omaa itseä.
 

Kirjoittanut juuso.enala 9.4.2010

0 kommenttia