Juuson blogi
Ystäväni Petteri ryhtyi yrittäjäksi saaristoon. Hän pyörittää yhtiökumppaninsa Tagen kanssa hotellia, ravintolaa ja vierasvenesatamaa Korppoossa.
Näin tänään Petterin, joka tarvitsee pientä ystävänpalvelusta parin kuukauden päästä avattavien hotellihuoneiden lanseeraukseen. Kun kysyin, miten hän on viihtynyt saaristossa, vastaus oli vilpittömän innostunut.
Hän kertoi, miten syksyn pimeimmän kaamoksen aikaan ravintolassa oli istunut iltaa pari miestä, joille ruoka ja juoma olivat maittaneet kiitettävästi. Valomerkin jälkeen asiakkaille oli tullut eteen pulma, miten päästä takaisin mökille. Petteri oli (tottakai!) heittänyt työvuoronsa päätteeksi kaverukset heidän saarimökilleen muutaman mailin päähän. Puolen tunnin reissun jälkeen kiinnittäessään venettään Korpoströmin kotilaituriin hän totesi havahtuneensa, miten erilaista eläminen saaristossa on.
”Kun on pimeää, todella on pimeää. Ja kun on hiljaista, todella on hiljaista.”
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Hyvä auttaa ystävää. Onneksi
Kirjoittanut Janne Saarikko (ei varmistettu) 27.1.2009.
Hyvä auttaa ystävää. Onneksi et kuitenkaan auttanut ruotsiksi ja englanniksi...:)
Kirjoita uusi kommentti