Juuson blogi

Dramaturgiaa

Suora lainaus maanantain Iltalehdestä:

” Samuli Edelmann on onnistunut vangitsemaan tästä ajasta jotain olennaista, sillä tuomiokirkossa on sunnuntai-iltana lähes maaginen tunnelma. Pimeässä salissa vain neljä kynttilää luo lohtua”

”Konsertti on houkutellut paikalle myös teatteriohjaaja Kalle Holmbergin. Mistä Edelmannin virsien suosio kertoo?

-       Hätä on suuri, Holmberg vastaa lyhyesti”

Holmbergin lyhyt lausunto kertoo sen, mikä erottaa dramaturgin tavallisesta ihmisestä. Uskoisin, että 95 % konsertin kuuntelijoista ei koe erityistä hätää, mutta neljän kynttilän ja Edelmannin hoikistuneen hahmon herkistämä Holmberg löytää heti pienen 5 %:n marginaalin ja heidän piilevän hätänsä. Hienoa työtä, Kalle.

- - -

70-luvulla Porin Viidennessä osassa eli Viikkarissa ystäväni äiti sanoi pojalleen viidettä kertaa minuutin aikana, että muista pestä kätesi ennen ruokailua. Tehotoistosta kimpaantuneena kaverini löi kymmenvuotiaan pojan raivolla avonaisen ketsuppipullon pirtinpöytään sillä seurauksella, että Felixiä lensi aimo truikaus keittiön kattoon.

Äiti ei korottanut ääntään, ei huutanut vaan totesi pojalleen kuivan lakonisesti katosta valuvaa ketsuppia katsoen.

-       Rupee tramaturkiks.

Pojasta tuli rekkakuski.

 - - -

Tämä kirjoitus on eräänlaista jatkoa Miikan eiliselle ja ansiokkaalle Tee-se-itse –tuhkaotsikko –kirjoitukselle.

 

Kirjoittanut Juuso Enala 30.12.2008

0 kommenttia

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.