Juuson blogi
Olin kauppakorkeakoulusta valmistuttuani vuoden Keskon palveluksessa. Ostin ensimmäisenä työpäivänäni uuden, työnantajani maahantuoman paloautonpunaisen Golf GTI:n. Oli se hieno! Myin auton vuoden päästä ja käytin rahat ensiasunnon käsirahaksi. Siitä lähtien minulla onkin ollut työsuhdeauto yhtäjaksoisesti reilut 20 vuotta.
Ei ole enää. Palautin äsken loistavasti palvelleen Audini VV-auton pihaan ja taksissa matkalla toimistolle huomasin olevani omillani. Minulla on toista kertaa elämässäni oma auto. Mitenköhän paljon muutos vaikuttaa jokapäiväiseen käyttäytymiseeni?
Työsuhdeautolla ajelee kohtalaisen suruttomasti. Kilometrejä kertyy ja kaasujalkakin on joskus kiireessä raskas. Audin mittariin tuli kolmessa vuodessa 107.000 kilometriä, vaikka esimerkiksi Helsingin matkat teen kolme kertaa neljästä junalla. Olenkin pystynyt vähentämään autoilua radikaalisti parin viime vuoden aikana, mutta kyllä kilometrejä vieläkin kertyy.
Nyt kun auto on oma, pitää miettiä tarkempaan, koska on järkevä ottaa oma auto ja koska kannattaa käyttää julkisia. Liikennevaloissakin taidan polttaa jatkossa vähemmän kumia. Alankohan katselemaan bensa-asemien valotolppien hintoja sillä silmällä? Pesenkö autoani useammin kun se on oma? Löydänkö itseni vahaamasta nokkapeltiä pilvisenä kesäpäivänä?
Helpompaa olisi elää ilman peltikuoriin sijoittamista. Suurkaupungissa se ehkä onnistuu, mutta jo täällä Turussa asuessa se on kohtalaisen hankalaa. Koti on täällä, mutta (työ)elämä yhä useammin jossakin muualla. Ja kun työskentelee palvelualalla, se on minun tehtäväni mennä asiakkaan luo.
Arkisto
- Syyskuu 2010 (2)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
- Kesäkuu 2009 (35)
- Toukokuu 2009 (29)
- Huhtikuu 2009 (32)
- Maaliskuu 2009 (41)
- Helmikuu 2009 (45)
- Tammikuu 2009 (40)
- Joulukuu 2008 (25)
- Marraskuu 2008 (22)
- Lokakuu 2008 (16)
- Syyskuu 2008 (8)
- Elokuu 2008 (11)
- Heinäkuu 2008 (2)
- Kesäkuu 2008 (13)
- Toukokuu 2008 (13)
Kategoriat
- Arki (8)
- Asiakkaat (2)
- Filosofointia (5)
- Havainnot (17)
- Henkilökohtaista (13)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (5)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (2)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (7)
- Politiikka (4)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (2)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (1)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Mihin autoon päädyit? Bensaan
Kirjoittanut oopa (ei varmistettu) 3.3.2010.
Mihin autoon päädyit? Bensaan vai dieseliin? Ja mitkä ovat uuden auton hiilidioksidipäästöt?
Dieseli-Jagge. Päästöt 159
Kirjoittanut juuso.enala 3.3.2010.
Dieseli-Jagge. Päästöt 159
Kirjoita uusi kommentti