Olin kauppakorkeakoulusta valmistuttuani vuoden Keskon palveluksessa. Ostin ensimmäisenä työpäivänäni uuden, työnantajani maahantuoman paloautonpunaisen Golf GTI:n. Oli se hieno! Myin auton vuoden päästä ja käytin rahat ensiasunnon käsirahaksi. Siitä lähtien minulla onkin ollut työsuhdeauto yhtäjaksoisesti reilut 20 vuotta.

Ei ole enää. Palautin äsken loistavasti palvelleen Audini VV-auton pihaan ja taksissa matkalla toimistolle huomasin olevani omillani. Minulla on toista kertaa elämässäni oma auto. Mitenköhän paljon muutos vaikuttaa jokapäiväiseen käyttäytymiseeni?

Työsuhdeautolla ajelee kohtalaisen suruttomasti. Kilometrejä kertyy ja kaasujalkakin on joskus kiireessä raskas. Audin mittariin tuli kolmessa vuodessa 107.000 kilometriä, vaikka esimerkiksi Helsingin matkat teen kolme kertaa neljästä junalla. Olenkin pystynyt vähentämään autoilua radikaalisti parin viime vuoden aikana, mutta kyllä kilometrejä vieläkin kertyy.

Nyt kun auto on oma, pitää miettiä tarkempaan, koska on järkevä ottaa oma auto ja koska kannattaa käyttää julkisia. Liikennevaloissakin taidan polttaa jatkossa vähemmän kumia. Alankohan katselemaan bensa-asemien valotolppien hintoja sillä silmällä? Pesenkö autoani useammin kun se on oma? Löydänkö itseni vahaamasta nokkapeltiä pilvisenä kesäpäivänä?

Helpompaa olisi elää ilman peltikuoriin sijoittamista. Suurkaupungissa se ehkä onnistuu, mutta jo täällä Turussa asuessa se on kohtalaisen hankalaa. Koti on täällä, mutta (työ)elämä yhä useammin jossakin muualla. Ja kun työskentelee palvelualalla, se on minun tehtäväni mennä asiakkaan luo.
 

Kirjoittanut juuso.enala 2.3.2010

2 kommenttia