Mediassa fakta ja fiktio ovat alkaneet sekoittua uhkaavalla tavalla. Mainonnan ja toimituksellisen aineiston välinen raja on hämärtynyt. Viesteihin on helpompi suhtautua silloin, kun viitekehys on selvillä. Ennen laivat olivat puuta ja miehet rautaa. Nyt toimituksellinen aineisto on viraalia ja mainokset guerillaa. Kuluttaja tarvitsee pian sissikoulutuksen erottaakseen toden tarusta.
Miten romanttista. Viini on sekoittanut ulkomailta tulleen kaverin pään ja hän laittaa ponnaripäätä etsiessään prettywomanmaisesti ökyilmoituksen Hesariin. Tarinan opetus on se, että viimeistään nyt huomaan muuttaneeni mediankäyttöäni. Luin aamulla Hesarin huomaamatta koko kampanjaa. Luin siitä vasta netistä. Tosin netin ovi aukaistiin vielä perinteisesti perusprintin keinoin.
Haen Markkinaoikeudesta lähestymiskieltoa Kärkimedialle. Brändirakennuksen tärkeydestä saarnannut Kärkkäri YT-neuvottelee ulos brändijohtajansa ja päättää keskittyä myyntiin.
Vanhanaikaista tai ei, mutta Zeeland aikoo keskittyä jatkossakin tasapuolisesti sekä asiakkaidensa brändinrakennukseen että myynnin tekemiseen.
Nettiyhteisö toi tuulahduksen menneisyydestä
Laajennusosamme alkaa olla valmis. Tänään herättyäni kapusin ensimmäistä kertaa parvemme uutukaiseen keinutuoliin ja avasin läppärin. Kone ei löytänyt langatonta verkkoyhteyttä. JIIIHAAAAAA!
Kari, Ville ja Anu (bonus track: Benjamin)
Sain käsiini tänään itselleni osoitetun ryppyisen kirjekuoren. Sisässä oli käyntikortin tapainen ja siihen kliistratussa post-it -lapussa vihje: ”Blogigin voi olla kiinnostava” t KARI
- - -
Päivän Marmaissa esiintyy sivulla 23 taitava ja ihana, mutta valitettavan entinen työtoverini Ville Lehtovirta uusien työkavereittensa kanssa. En ollut huomata kuvassa olevaa Aleksin Kaiun mainoskylttiä, kun katseeni ohjaantui Villen tyylikkäisiin kenkiin.
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- seuraava ›
- viimeinen »
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)