Meitä on 130 ihmistä yhdeksässä yrityksessä neljällä paikkakunnalla. Olemme kasvaneet suhteellisen nopeasti, emmekä kaikki tunne toisiamme. Tänään olimme kello 12:26 – 14:10 todellinen Zeeland Society. Ja millainen Society! Yksi työntekijöistämme lähetti kaikille työkavereilleen kimppameilin, jossa hän julkisti Societyn sisäisen ideakilpailun. Vastaanotto oli odottamattoman riehakas ja kiehui minuuteissa yli äyräiden, kun kaikki osallistujat kuin yhteisestä sopimuksesta päättivät myös vastata kaikille.
Aamulehti kirjoittaa, että Posti-ja logistiikka-alan unionin PAU:n mukaan mainos-ja ilmaisjakelulehtien jakajien tuntipalkat jäävät alimmillaan vain noin 2,5 euroon.
"Markkinointiviestintä ei ole niin vaikeaa kuin väitetään. Se on vain sarja tekoja, joilla ihmiset ja yritykset saadaan ymmärtämään toisiaan."
Missio pitää sisällään seuraavia elementtejä: Vallankumous: "Markkinointiviestintä ei ole niin vaikeaa kuin väitetään..." MonEntinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen oli jo virassa ollessaan mies paikallaan. Emerituksena hänen keskustelunavauksensa eivät ainakaan tylsisty. Uusi Lahti –lehden kolumnissaan hän kysyy oikeutetusti:
- Työntekijäkö on ainoa kustannustekijä yrityksissä, joka kriisissä joustaa ja lähdöllään pelastaa yrityksen?
Vaikka Zeelandin henkilökunnasta 80 % ja ylikin on nykyisin Helsingissä, en kiellä sitä, etteivätkö omaa kotikaupunkiani Turkua koskevat toimistouutiset olisi erityisen kiinnostavia. Eilen panin ilokseni merkille, että mainostoimisto Rientolan Jonne Saivosalmi on nimitetty Place Marketingin toimitusjohtajaksi Turkuun. Onnea mukavalle ja reilulle Jonnelle uusiin tehtäviin. Kuntamarkkinoinnissa on sarkaa ja siellä tehdään arvokasta työtä.
Tutkimus sen varmisti: netti on osa elämäämme
Zeeland Society ryhtyy markkinoimaan
Aatosta jaloa ja lämmintä mieltä
Ostin pari kuukautta sitten Turun Stockalta harmaan lätsän. Se oli lajinsa viimeinen ja sain sen mukaani mallinuken päästä. Viime viikolla joku ei-toivottu kanssaeläjä piti siitä myös ja se vietiin lounasravintolan naulakosta. Tähän huonot uutiset loppuvatkin.
Venäläinen hakkeri vei projektimuistioni!
Arkisto
- Tammikuu 2012 (1)
- Joulukuu 2011 (2)
- Marraskuu 2011 (2)
- Lokakuu 2011 (3)
- Syyskuu 2011 (8)
- Elokuu 2011 (6)
- Heinäkuu 2011 (1)
- Kesäkuu 2011 (5)
- Toukokuu 2011 (15)
- Huhtikuu 2011 (16)
- Maaliskuu 2011 (12)
- Helmikuu 2011 (6)
- Tammikuu 2011 (3)
- Joulukuu 2010 (3)
- Marraskuu 2010 (8)
- Lokakuu 2010 (11)
- Syyskuu 2010 (6)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
Kategoriat
- Arki (18)
- Asiakkaat (3)
- Filosofointia (11)
- Havainnot (29)
- Henkilökohtaista (24)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (7)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (3)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (9)
- Politiikka (5)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (3)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (2)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)