Juuson blogi
Anteeksi, mutta joku on syönyt pitsastani pepperonit!
Annoskateus on vakava sairaus.
Mainosmarkkinat ovat Suomessa pienet eikä niistä riitä jaettavaa kovin suurelle joukolle. Taantuma on leikannut budjetteja entisestään, mutta siinäkään ei ole vastoinkäymistä tarpeeksi. Nyt monet entiset yhteistyökumppanimme ovat tulleet järsimään pienenevää lättyämme.
Digifirmat, tuotanto- ja tutkimusyhtiöt, konsultit ja jopa mediat ovat iskeneet silmänsä meidän pieneen annokseemme. Siellä ne ovat kynnet terävinä napsimassa pitsamme houkuttelevimpia täytteitä. Ja hyvältä tuntuu maistuvan.
Tämän vuoden puolella olen törmännyt pariin otteeseen tapaukseen, jossa olen ollut ideoimassa asiakkaalle kampanjaa ja etsinyt sen toteuttamiseen yhteistyökumppania konsernimme ulkopuolelta. Molemmissa caseissä yhteistyökumppani on ehdottanut ratkaisua suoraan meidän asiakkaallemme yrittäen jättää meidät välistä.
Vaikka ajat ovat haastavat, olen vakuuttunut, että yhteistyö kantaa pidemmälle kuin lyhytjänteinen omien etujen optimointi. Kyllä suolaisia osaa leipoa kuka vaan, mutta pitkän päälle tarvitaan myös uusia reseptejä. Niiden kehittämisessä me olemme parhaimmillamme. Toistaiseksi me olemme ymmärtäneet pysyä ydinosaamisessamme, emmekä ole hankkineet itsellemme omia uuneja.
Arkisto
- Syyskuu 2010 (1)
- Elokuu 2010 (12)
- Kesäkuu 2010 (14)
- Toukokuu 2010 (12)
- Huhtikuu 2010 (15)
- Maaliskuu 2010 (13)
- Helmikuu 2010 (14)
- Tammikuu 2010 (21)
- Joulukuu 2009 (25)
- Marraskuu 2009 (23)
- Lokakuu 2009 (27)
- Syyskuu 2009 (37)
- Elokuu 2009 (35)
- Heinäkuu 2009 (12)
- Kesäkuu 2009 (35)
- Toukokuu 2009 (29)
- Huhtikuu 2009 (32)
- Maaliskuu 2009 (41)
- Helmikuu 2009 (45)
- Tammikuu 2009 (40)
- Joulukuu 2008 (25)
- Marraskuu 2008 (22)
- Lokakuu 2008 (16)
- Syyskuu 2008 (8)
- Elokuu 2008 (11)
- Heinäkuu 2008 (2)
- Kesäkuu 2008 (13)
- Toukokuu 2008 (13)
Kategoriat
- Arki (8)
- Asiakkaat (2)
- Filosofointia (5)
- Havainnot (17)
- Henkilökohtaista (13)
- Ikävät uutiset (2)
- Inspiraatio (5)
- Kilpailijat (1)
- Kulttuuri (2)
- Markkinointi (5)
- Oikea ajattelu (7)
- Politiikka (4)
- PR (1)
- Purnaus (2)
- Sosiaalinen media (2)
- Strategia (1)
- Tapahtumat (3)
- Trendit (1)
- Turku (1)
- Viestintä (2)
- Yhteiskunta (2)
- Zeeland Society (1)
Kommentit
Asiakkaan rakkaus (vrt. lähimmäisenrakkaus)
Kirjoittanut Markku Pelkonen (ei varmistettu) 15.3.2010.
Juus0
Kyseessä voi kevätauringossa olla ns. huonosta kotikasvatuksesta johtuva "etuilu" tai sitten kyseessä on asiantuntijapiireissä tunnettu äkillinen "asiakkaan rakkaus".
Osa voi siis innostua uudesta asiakkaasta niin reippaasti, että yhteiset pelisäännöt ja hyvä kotikasvatus jäävät unholaan. Näissä tilanteissa lienee helpointa vihjaista, että saunan(uunin) takana on vielä reilusti tilaa?
Nämä caset päättyivät
Kirjoittanut juuso.enala 15.3.2010.
Nämä caset päättyivät kohtuullisen onnellisesti. Mutta jotenkin jäi epäilys, että kuormastani syödään toisaallakin tietämättäni.
Kirjoita uusi kommentti