Ei tarvitse olla Jacques Cousteau ymmärtääkseen syvänmerenkalojen elämää. Tein eilen iltapäivällä oman sukellukseni pohjamutiin. Mutta kuten aina, matka kylmästä ja pimeästä kohti pintaa alkoi vahvojen naisten tukemana.

Mielialat muuttuvat kuten vuodenajat. Meneillään olevan pakkaskauden jälkeistä kevään heräämistä osaa varmasti arvostaa enemmän kuin muutamana viime vuonna. Valosta osaa nauttia vasta kun tietää mitä on pimeä.

Vaikka merkkejä oli ollut ilmassa, eilen ylitseni ajanut hirmumyrsky kuitenkin yllätti. Nyt on rauhallista, kuten myrskyn silmässä on tapana. Tyvenestä pois päästääkseen pitää vielä valmistua uuteen pyöritykseen. Mutta uskon, että kun sen kestää, ilma on taas hyvä hengittää.

Eilen tein virheitä, olin väärässä ja valmistautumaton. Mutta ei hätää. Olen käynyt pohjasedimentissä ennenkin ja olen tehnyt siellä ystäviä. Pyysin eilen apua tutulta kolmen vahvan naisen ryhmältä. Kiitos Alison Moyet, Beth Gibbons ja Anna Ternheim.

Ja kiitos rakkaalle vaimolleni. Sinä olet vahvin kaikista.
 

Kirjoittanut juuso.enala 30.1.2010

2 kommenttia