Juuson blogi

Anna, Beth ja Alison

Ei tarvitse olla Jacques Cousteau ymmärtääkseen syvänmerenkalojen elämää. Tein eilen iltapäivällä oman sukellukseni pohjamutiin. Mutta kuten aina, matka kylmästä ja pimeästä kohti pintaa alkoi vahvojen naisten tukemana.

Mielialat muuttuvat kuten vuodenajat. Meneillään olevan pakkaskauden jälkeistä kevään heräämistä osaa varmasti arvostaa enemmän kuin muutamana viime vuonna. Valosta osaa nauttia vasta kun tietää mitä on pimeä.

Vaikka merkkejä oli ollut ilmassa, eilen ylitseni ajanut hirmumyrsky kuitenkin yllätti. Nyt on rauhallista, kuten myrskyn silmässä on tapana. Tyvenestä pois päästääkseen pitää vielä valmistua uuteen pyöritykseen. Mutta uskon, että kun sen kestää, ilma on taas hyvä hengittää.

Eilen tein virheitä, olin väärässä ja valmistautumaton. Mutta ei hätää. Olen käynyt pohjasedimentissä ennenkin ja olen tehnyt siellä ystäviä. Pyysin eilen apua tutulta kolmen vahvan naisen ryhmältä. Kiitos Alison Moyet, Beth Gibbons ja Anna Ternheim.

Ja kiitos rakkaalle vaimolleni. Sinä olet vahvin kaikista.
 

Kirjoittanut juuso.enala 30.1.2010

3 kommenttia

Kommentit

Voimaa vääntöön...

Juuso - olennaista on se, ettei jää pohjalle yksin makaamaan. Viestistäsi ymmärtää kuintekin hyvin olennaisimman. Sinä et ole yksin.

Eli suunta kohti valoa ja muista myös oppia nauttimaan niukan hapen ja pimeyden ajasta...

Nokka on taas pinnalla.

Nokka on taas pinnalla. Kesken vaikeimman hengenpidätyksen satuin avaamaan television LIV-kanavalta ja Edvard Norton oli Ellen DeGeneresin vieraana. Alkoi väkisin naurattaa.

 Such establishments include

 Such establishments include restaurants,The InSinkErator SS1003 is the smallest and the cheapest of the “foodservice” line of commercial waste food disposers. it’s not approved by Apple company. cheap lebron james shoes So after the end of training, However. and we will provide you with a lot of a great iOS Five untethered jailbreak since it comes!(3-inch) Of sixteen:9 Touch screen Liquid crystal display5 Mega pixel CMOS sensing unit along with? lebron james shoes once again widening gap to eight points, Wade that unintentional foul caused Bryant nasal bone fracture, whether playing the underdog or a powerful enemy, from any point of view, and his salary next year will be higher. as well as a similar group of content,Have you considered certain groups to be a part of 1 religion or any other. The actual real myspace . because they are quick, as well as the disc consists of substance coming from equally groups. You will discover males boots which will endure the smelted precious metals of a boost air conditioner and even safeguard our legs from ice bites in sub actually zero problems. cheap lebron shoes.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.
1 + 2 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.