Juuson blogi

43/5

Hauska sattuma. Tänään talousmediassa kerrottiin, että ekonomistien mukaan taantuman pohja on Suomessakin ohitettu. Kolmannen kvartaalin bkt oli 0,3 % suurempi kuin toisen. Pieni, mutta lupaava kasvun itu.

Minun piti eilen kirjoittaa tästä samasta asiasta, mutta työpäivän päätteeksi en enää saanut aikaiseksi. Nimittäin ajoin eilen salibandyliiton markkinointivaliokunnan kokoukseen Helsinkiin ja huomasin saman kuin ekonomistit.

Tämän alustuksen jälkeen seuraa kasa hyviä uutisia:

- ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti
- kulutus oli ajotietokoneen mukaan vain 7,6 L/100 km
- ajoin moottoritietä noin 130 kilometriä ja arvelisin, että nopeuteni oli noin 20 km/h tunnissa suurempi kuin raskaan liikenteen
- vajaassa puolessatoista tunnissa ajoin matkallisesti siis noin 27 km enemmän kuin rekat
- ohitin 43 rekkaa, joista viisi oli autonkuljetusrekkoja, ohitin rekan siis reilun puolen kilometrin välein

Tavaraa liikkuu taas. Alkusyksystä ohituskaistaa olisi tarvinnut käyttää huomattavasti maltillisemmin.

Jos joku epäilee sitä, laskinko tosissani, niin kyllä. Jo alle 10-vuotiaani huomasin laskevani. Huomasin sen Porin raviradan katsomossa, jossa en katsellutkaan hevosia, vaan laskin ohiajavan tavarajunan vaunuja. Nykyään lasken portaita, lasken huomaamattani lounasravintolan asiakkaat tai mittaan hissin kulkeman ajan sekunneissa.

Ja kyllä, kadulla kävellessäni vältän laattojen väliin astumista;)
 

Kirjoittanut juuso.enala 8.12.2009

10 kommenttia

Kommentit

Ajoin eilen Haminasta

Ajoin eilen Haminasta Helsinkiin ja jo ennen puoliväliä totesin, että itään liikkuu taas tavaraa. Tosin huippuvuosiin on vielä matkaa, mutta paremmalta näyttää. Yhdessä vaiheessa rekat hävisivät lähes täysin.

Kahden viikon yhdistetty keskikulutus 8.1l/100km.

Sulla on raskas kaasujalka.

Sulla on raskas kaasujalka.

Mielenkiintoista muuten, että ajat omalla autolla ja toteutat "SPARA BUSSPENGARNA - ÅK MED EGEN BIL" -filosofiaa;)

Mitkä ovat autosi CO2-päästöt?

Kyllä, jouduin ostamaan

Kyllä, jouduin ostamaan äkillisesti auton ja minua se lähinnä hävettää. Autoni päästöt ovat lisäksi varmasti suuremmat kuin nykyautoissa, sillä omassani ei ole edes katalysaattoria.

Täällähän käytiin kerran hyvää keskustelua siitä, että onko ekologisempaa ajaa vanhalla vai hankkia uusi?

Niin käytiin. Ja myöhemmin

Niin käytiin. Ja myöhemmin myös järkevästä polttoainevalinnasta: http://zeelandsociety.fi/blogi/vaikea-valinta

Olin flexifuelin kannalla, mutta soitto St1:seen vahvisti, että esim Turusta bioetanolia ei ole saatavilla lähivuosina. Nyt kärjessä on diesel. Modernin dieselin CO2-päästöt ovat isommallakin autolla luokka 150-160 g/km, kun nykyinen bensahirmuni lukemat ovat järkyttävät 262 g/km.

Hetkinen ... mitä nää

Hetkinen ... mitä nää blogikirjoitukset täällä oikein on? Miten ne liittyy mitenkään markkinointiviestintään? Ihan ku joku katkera taksikuski horisis jotain jonninjoutavia kvasiviisauksia, sama saundi ja sisältö niissä on.

Hyvä Bernbach,

Hyvä Bernbach, markkinointiviestintä ei ole koko elämä. Tiedätkö muuten kuka sanoi:

“It’s not just what you say that stirs people. It’s the way that you say it.”

Kiinnostava huomio!

Tässä oli hyvä esimerkki siitä, kuinka yksittäinen tarkka havainto voi kertoa laajemmastakin tilanteesta. Hieno juttu, että tavaraa liikkuu jälleen.

Kulutuskisaa ;-)

Kun tämä nyt taas meni autokeskusteluksi, niin laitanpa omat lukemani peliin. Olen ajanut nykyisellä nelivetodieselilläni 1,5 vuoden aikana noin 48 000 km. Ajotietokone näyttää keskikulutukseksi 5,9 l/100 km.

Auton valinta on siis osunut oikeaan tai vaihtoehtoisesti laiskuus säästää sekä löpöä, euroja että ympäristöä. Käytän nimittäin mahdollisimman paljon vakionopeussäädintä ja laiskana miehenä koetan säätää sen sellaisiin lukemiin, ettei sitä tarvitse jarrutusten ja kiihdytysten takia räpläillä vähän väliä uudelleen.

Salibandyliiton markkinointivaliokunta

Mielenkiintoinen tieto, että kuulut Salibandyliiton markkinointivaliokuntaan. Kiinnostaisi joskus lukea näkemyksiä ja kokemuksia salibandyn markkinointiin liittyen.

Liiton verkkosivut ovat ainakin jääneet kehityksestä jälkeen, joskin uudet mutta karut tilastoinnit toivatkin hieman piristystä.

Kysyvälle vastataan.

Kysyvälle vastataan.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

To prevent automated spam submissions leave this field empty.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.