Zeelandin asiakaspalveluasenne on mainosalan paras
Mainostoimisto Zeeland oli positiivisuusarvoltaan ja asiakaspalvelultaan ykkönen Taloustutkimuksen vuoden 2007 mainostoimistovertailussa. Tutkimus tehtiin kesällä ja siihen vastasi noin 800 mainostoimistojen asiakasta, joista 17 prosenttia tunsi Zeelandin. Vertailussa oli mukana 26 Suomessa toimivaa mainostoimistoa, mukaan lukien maan suurimmat ja tunnetuimmat toimistot. Asiakaspalvelun tasossa Zeeland oli tutkimuksen selvä ykkönen. Tutkituista mielikuvatekijöistä yhteistyökyky, kiinnostavuus yhteistyökumppanina, hinta-laatusuhde, luovuus ja tuloksellista mainontaa olivat kaikki keskiarvon yläpuolella. Hinta-laatusuhdetta pidettiin toimialan parhaana. Zeeland nousi tänä vuonna asiakkaiden mielestä kaikkein kiinnostavimmaksi yhteistyökumppaniksi viime vuoden kakkossijalta. Zeeland sai asiakkailta yrityskuvaominaisuuksissa tutkimuksen parhaan positiivisuusarvon. Positiivisuusarvo tarkoittaa tutkimuksessa summalukua, joka saadaan laskemalla kaikkien yrityskuvaominaisuuksien myönteiset puolet yhteen ja vähentämällä niistä kielteiset.
Kiitos asiakkaillemme! Olemme markkinointiviestintätoimisto, johon asiakkaan on mukava tulla vaikka ei tietäisi tarkalleen mitä tarvitsee. Jokainen asiakas ja työntekijä on meille tähti, sanoo Zeeland Society -konsernin toimitusjohtaja Jari Tuovinen.
Lisätietoja
Jari Tuovinen, toimitusjohtaja, Zeeland Society Oy, puh. 0500 593000.
- Huhtikuu 2012 (4)
- Maaliskuu 2012 (5)
- Helmikuu 2012 (2)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (3)
- Marraskuu 2011 (1)
- Syyskuu 2011 (8)
- Kesäkuu 2011 (6)
- Toukokuu 2011 (7)
- Huhtikuu 2011 (1)
- Maaliskuu 2011 (14)
- Helmikuu 2011 (1)
- Tammikuu 2011 (3)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (8)
- Syyskuu 2010 (2)
- Elokuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (8)
- Toukokuu 2010 (9)
- Huhtikuu 2010 (1)
- Marraskuu 2009 (1)
- Syyskuu 2009 (1)
- Kesäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (1)
- Huhtikuu 2009 (1)
- Maaliskuu 2009 (2)
- Helmikuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Lokakuu 2008 (3)
- Syyskuu 2008 (1)