Zeeland ostaa sijoitusyhtiö Mediatonic Oyj:n

Julkiseksi osakeyhtiöksi muuttuva markkinointiviestintäkonserni hakee kasvua uusista IT- ja media-alan innovaatioista Markkinointiviestintäkonserni Zeeland Society Oy hankkii omistukseensa sijoitusyhtiö Mediatonic Oyj:n ja muuttuu julkiseksi osakeyhtiöksi vuoden vaihteessa. Zeeland Society Oyj:n omistukseen siirtyy kaupan myötä merkittävä IT- ja media-alan potentiaalisten kasvuyritysten sijoitussalkku. Järjestelyn jälkeen Mediatonic muodostaa konsernin sijoitus- ja kehitysyhtiö Zeeland Adventures Oy:n rungon, johon keskitetään uusien liiketoimintojen kehitys. Järjestelyn kautta Mediatonicin pääomistajat Jari Tuovinen ja Tanu-Matti Tuominen nousevat Zeeland Societyn suurimpien omistajien joukkoon. Yhteensä muodostuvan Zeeland Society Oyj:n omistajiin kuuluu 60 henkilöä.

Perinteisen markkinointiviestinnän projektiliiketoiminnan rinnalle syntyy kiihtyvällä vauhdilla uusia toimintamalleja ja -kanavia. Meille on tärkeää ymmärtää näitä ja auttaa asiakkaitamme hyödyntämään niitä tehokkaammin tulevaisuudessa. Siksi lähteminen kehitystoimintaan mukaan myös omistuksellisesti tuntui tässä vaiheessa luonnolliselta, Zeeland Societyn hallituksen puheenjohtaja Pekka Siivonen-Uotila perustelee.

Zeeland Societyn sijoitusyhtiöihin kuuluvat muun muassa internet-sivustojen itsepalveluautomaattia kehittävä Ideakone ja Snowring Sports. Kannattavasti kasvava Ideakone hakee parhaillaan pääomia kansainvälistä laajentumista varten. Snowring Sports puolestaan suunnittelee uuden hiihtoputkiteknologian viennin käynnistämistä.

Haluamme hyödyntää uuden teknologian mahdollisuuksia omassa liiketoiminnassa mahdollisimman monipuolisesti. Toisaalta voimme auttaa uusien liiketoimintojen kehittämistä ja tarjota niihin tehokkaita markkinointiviestinnän välineitä sijoitustoiminnan osana, Zeeland Societyn ja Mediatonicin toimitusjohtaja Jari Tuovinen sanoo.

Lisätietoja: Pekka Siivonen-Uotila, hallituksen puheenjohtaja, Zeeland Society Oy, puh. 041 504 4443. Jari Tuovinen, toimitusjohtaja, Zeeland Society Oy, puh. 0500 593 000.

Kirjoittanut Vierailija 15.11.2007