Viestintä- ja PR-toimisto Noisy Promotion liittyy osaksi Zeeland Societya
Viestintä- ja pr-toimisto Noisy Promotion liittyy osaksi markkinointiviestintäkonserni Zeeland Societya. Perustaja Wille Wilenius jatkaa edelleen Noisy Promotionin asiakkaiden ja tehtävien parissa myös uudessa yhtiössä. Noisy Promotionin asiakaskuntaan kuuluvat muun muassa digitaalisen markkinoinnin toimisto ja filmituotantoyhtiö Nitro FX, Bukowskis huutokauppa, maailman suurin peliyhtiö Ladbrokes, nettihuutokauppa Bidster, Ideaparkin viihdetapahtumat sekä erilaiset VIP- ja mediatapahtumat ravintoloissa ja festivaaleilla. Liiketoiminta kattaa viestinnän, suhdetoiminnan ja markkinoinnin aina suunnittelu- ja ideointivaiheesta toteutukseen ja tuotantoon saakka. "Noisy Promotionin mukana Zeeland Societyyn saadaan erikoisosaamista", Zeeland Societyn toimitusjohtaja Jari Tuovinen kertoo. Wileniusta Zeelandille seuraavat myös Joakim Lönnroth, Mii Saraskoski ja Kaisa Väisänen. "Wille taas saa meiltä lisää resursseja, eli molemmat hyötyvät", Tuovinen jatkaa. "Zeelandista löytyvät pisimmälle viedyt viestintätyökalut, ja näin esimerkiksi Noisy Promotionin hallussa olevat tuhannet VIP-kontaktit saadaan entistä tehokkaampaan käyttöön", Wilenius puolestaan kertoo. Vuonna 2006 Zeeland Society osti teknologiaviestintään erikoistuneen viestintätoimisto Conexion ja tammikuussa 2008 mainostoimisto Incogniton. Zeeland Society on yksi nopeimmin kasvavista markkinointiviestinnän yrityksistä Suomessa. Konserni muodostuu Zeeland-mainostoimistosta, Deeland-designtoimistosta, Text 100 Conexio -viestintätoimistosta, Venäjän markkinointiviestintään keskittyneestä Zeeland Eastistä, digitaalinen markkinointitoimisto A4 Mediasta, mainostoimisto Incognitosta sekä viestintä- ja pr-toimisto Noisy Promotionista. www.noisypromotion.com Lisätiedot: Jari Tuovinen, toimitusjohtaja Zeeland Society 0500-593000 Wille Wilenius Noisy Promotion 040-5522622
- Huhtikuu 2012 (4)
- Maaliskuu 2012 (5)
- Helmikuu 2012 (2)
- Tammikuu 2012 (3)
- Joulukuu 2011 (3)
- Marraskuu 2011 (1)
- Syyskuu 2011 (8)
- Kesäkuu 2011 (6)
- Toukokuu 2011 (7)
- Huhtikuu 2011 (1)
- Maaliskuu 2011 (14)
- Helmikuu 2011 (1)
- Tammikuu 2011 (3)
- Marraskuu 2010 (4)
- Lokakuu 2010 (8)
- Syyskuu 2010 (2)
- Elokuu 2010 (1)
- Kesäkuu 2010 (8)
- Toukokuu 2010 (9)
- Huhtikuu 2010 (1)
- Marraskuu 2009 (1)
- Syyskuu 2009 (1)
- Kesäkuu 2009 (1)
- Toukokuu 2009 (1)
- Huhtikuu 2009 (1)
- Maaliskuu 2009 (2)
- Helmikuu 2009 (4)
- Joulukuu 2008 (1)
- Lokakuu 2008 (3)
- Syyskuu 2008 (1)