Vaikuttajaviestinnän toimisto Neuvosto Oy osaksi Zeeland Societyä

Vaikuttujaviestinnän asiantuntijayritys Neuvosto Oy on siirtynyt osaksi Zeeland Society -markkinointiviestintäkonsernia. Yhdistymisen taustalla on yritysten kasvanut tarve vaikuttaa suoraan poliittiseen päätöksentekoon ja se, että vaikuttujaviestinnän keinovalikoima on laajentunut henkilökohtaisista tapaamisista viestinnän monipuoliseen hyödyntämiseen.Politiikka on ammattimaistunut, tempo koventunut ja asioiden riippuvuussuhteet muuttuneet yhä monimutkaisemmiksi. Siksi vaikuttajaviestintä – lobbaus – on paitsi Brysselissä myös Helsingissä yhä tärkeämpi viestinnän osa-alue.

  • Monimutkaisten vaikutussuhteiden takia mikään yritys ei voi eristäytyä; poliittiset päätökset vaikuttavat jokapäiväiseen elämään. Monimutkaisuuden vuoksi etujärjestövetoisuudesta on siirrytty kohti yritysten omaa poliittista aktiivisuutta, sanoo Neuvoston toimitusjohtaja Kimmo Collander.

Vuonna 2007 perustettu Neuvosto toimii verkostoperiaatteella hyödyntäen asiantuntijoita ja kumppanitoimistoja ympäri Euroopan sekä Zeeland Societyn tarjoamia markkinointiviestintäpalveluita. Collander on toistaiseksi Neuvoston ainoa täysiaikainen työntekijä ja omistaa 80 prosenttia yrityksestä. Collander perusti Neuvoston toimittuaan 10 vuotta Euroopan parlamentin liberaaliryhmässä neuvonantajana ja viestintäpäällikkönä. Vaikuttajaviestintä on perinteisesti ollut kasvokkain tapahtuvaa kommunikointia. Kun päättäjien tietotulva lisääntyy, on oma viesti perusteltava entistä paremmin. Vaikuttajaviestinnän keinovalikoimaan kuuluvat muun muassa tieteelliset tutkimukset, johdon sparraus, seminaarit ja yhteistyö median kanssa. Zeeland Societystä Neuvostolle löytyi ennakkoluuloton kotipaikka, jonka osana se voi tarjota palvella asiakkaitaan yhden luukun kautta.

  • Keinovalikoima on muuttunut monipuolisemmaksi ja esimerkiksi verkkoviestintä on ensiarvoisen tärkeää myös päättäjäpuolella. Asiakkaamme tarvitsevat paitsi asiantuntemusta päätöksenteosta myös toimivat toteutukset. Tulevaisuudessa meillä on markkinoinnin ja viestinnän osaajat samassa talossa, sanoo Collander.
  • Zeelandilla on runsaasti asiakkaita esimerkiksi energiasektorilla. Niiden toimitaan poliittiset päätöksen vaikuttavat merkittävästi. Neuvoston asiantuntemuksen avulla voimme palvella heitä entistä kokonaisvaltaisemmin, sanoo Zeeland Societyn varatoimitusjohtaja Markku Vänskä.

Neuvoston asiakkaita ovat muun muassa Nasdaq OMX, Pörssisäätiö, Tahko Development, Valtiovarainministeriö ja Veikkaus.

  • Viesti on tarjoiltava oikeille henkilöille, oikeita kanavia pitkin, oikeaan aikaan ja oikeassa muodossa. Vaikuttajaviestinnässä perusteluiden on oltava vakaat ja näkökulman selvä. Epäluotettavuus johtaa nopeasti toiminnan loppumiseen tällä alalla, sanoo Collander.

Lisätietoja antavat: Toimitusjohtaja Kimmo Collander, Neuvosto Oy, kimmo [dot] collander [at] neuvosto [dot] fi, 050 431 4982. Varatoimitusjohtaja Markku Vänskä, Zeeland Society Oy, markku [dot] vanska [at] zeeland [dot] fi, 050 533 5082. Zeeland Society Oy nopeasti kasvava markkinointiviestintäkonserni, joka tarjoaa alan kattavimmat palvelut Suomessa. Konsernin osat ovat Zeeland-mainostoimisto, Deeland-designtoimisto, Text 100 Conexio -viestintätoimisto, Venäjän markkinointiviestintään keskittynyt Zeeland East, digitaalinen markkinointitoimisto A4 Media, vaikuttajaviestinnän asiantuntija Neuvosto Oy, suhdetoimintaan erikoistunut Noisy Promotion, asiakaslehtibyroo Maggie sekä brändiin ja designiin keskittynyt mainostoimisto Incognito. Yhteensä 125 zeelandsocietylaista työskentelevät Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa ja Tampereella. www.zeelandsociety.fi, www.neuvosto.fi.

Kirjoittanut Vierailija 1.10.2008